4-3-3

Yleisöä 5368

23

(1-0)

4-5-1
4-3-3
4-5-1
Pelattu 02.07.2025

Ennakko: HJK-FF Jaro

Ennakko: HJK-FF Jaro

Kuva: Andrea Lindvall

1.7.2025

HJK ja FF Jaro ottavat keskiviikkona toisistaan mittaa Helsingissä.

Joukkueet kohtasivat viimeksi toukokuussa Pietarsaaressa. Klubi nappasi tuolloin tärkeän 3–0-voiton. Kyseessä oli päävalmentaja Miika Nuutisen ensimmäinen vieraspelivoitto Klubin peräsimessä.

Maalinteossa Pietarsaaressa onnistuivat Alexander Ring, Benji Michel ja David Ezeh, kaikki ottelun toisella puoliajalla.

Edellisestä Jaron vierailusta Bolt Arenalle on ehtinyt kulua yli kymmenen vuotta. 22. kesäkuuta 2015 pelatun ottelun Klubi voitti 4–0. Jaron maalia vartioi sittemmin Klubin leiriin siirtynyt maalivahti Jesse Öst.

HJK on tällä viikolla saanut kolme paluumuuttajaa, kun Kevin Kouassivi-Benissan, Kai Meriluoto ja Elmo Henriksson palasivat lainajaksoiltaan.

Edellisestä pelistä sivussa olleet Ville Tikkanen ja Lucas Lingman ovat jälleen käytettävissä Jaro-otteluun. Sivussa keskiviikkona ovat Daniel O'Shaughnessy, David Ezeh, Santeri Hostikka ja Michael Boamah.

FF Jaro kärsi viime lauantaina raskaan tappion KTP:lle Kotkassa lukemin 2-3. Joukkue piti kuitenkin paikkansa 10. sijalla taulukossa, pisteitä 11, mutta koska sijoilla 11 ja 12 olevat KTP ja AC Oulu voittivat pelinsä, taulukon loppupään erot kutistuivat entisestään.

Kotkan pelin lopputulos oli tietenkin joukkueelle pettymys, mutta valmentaja Niklas Vidjeskog muistuttaa, että suoritus oli silti hyvä. Joukkue loi paikkoja, mutta hienosti pelannut KTP:n maalivahti huolehti siitä, että paikat menivät hukkaan. Myönteistä oli myös, että Kerfala Cissoko onnistui jälleen maalinteossa ja vei joukkueen 1-0 -johtoon. Näin hän myös nousi ylhäiseen yksinäisyyteen maalintekijätilastossa. FF Jaron toisen maalin teki Michael Ogungbaro ottelun viimeisellä minuutilla.

Jaron joukkueessa ei ole KTP-pelin jälkeen tapahtunut loukkaantumisia. Manasse Kusun osallistuminen on tosin vielä epävarmaa, ja keskiviikon ottelussa pelaamisesta päätetään myöhemmin. Vidjeskog korostaa, että nyt on tärkeintä pitää pelaajat fyysisesti ja psyykkisesti tuoreessa kunnossa.

Erotuomari: Hyytiä Joni
AET 1: Leppänen Veli-Matti
AET 2: Mantere Juuso
4.ET: Lehtovaara Vili


HJK - FF Jaro Bolt Arenalla keskiviikkona 2.7. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: HJK:n verkkosivut, FF Jaron verkkosivut