5-4-1

Yleisöä 1323

22

(1-0)

4-3-3
5-4-1
4-3-3
Pelattu 04.07.2025

Ennakko: AC Oulu-KuPS

Ennakko: AC Oulu-KuPS

Kuva: Tuukka Kahila

3.7.2025

AC Oulu otti edellisellä Veikkausliigan kierroksella pitkästä aikaa voiton, kun VPS kaatui lukemin 2-1. Perjantaina Raattiin saapuu hallitseva Suomen mestari Kuopion Palloseura, joka on saanut muutaman hankalan ottelun jälkeen pelinsä raiteilleen.

Joukkueet ovat sarjataulukon ääripäissä. AC Oulu jumbona kahdeksalla pisteellään ja KuPS kärjessä 21 pinnaa paremmalla saaliilla.

- Voin taata, ettemme tee kuopiolaisille asioita helpoksi. Me olemme tällä hetkellä äärimmäisen latautuneessa ja positiivisen energian tilassa, josta haluamme antaa meidän loistaville kannattajille lisää elämyksiä perjantaina. Tiedämme, että kannattajat ovat valmiina perjantai-iltaan ja niin olemme mekin, AC Oulun Matias Ojala toteaa seuransa verkkosivuilla.

KuPS ja AC Oulu ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti – harjoitusottelussa, Liigacupissa ja Veikkausliigassa – ja kuopiolaiset ovat voittaneet kaikki kolme ottelua.

KuPS:n päävalmentaja Jarkko Wiss painottaa, että helppoa iltaa ei ole odotettavissa.

- Olemme kohdanneet Oulun kolmesti aiemmin tällä kaudella ja voittaneet jokaisen kohtaamisen, mutta kaikki ottelut ovat olleet tasaisia ja tiukkoja. He ovat myös saaneet viime aikoina hyviä tuloksia, joten tiedämme, ettei helppoa peliä ole luvassa. Meiltä vaaditaan ehdottomasti maksimaalinen suoritus, Wiss sanoo KuPS:n sivuilla.

- Totta kai myös alustan muutos on meillä mielessä – se tulee olemaan merkittävä tekijä ottelussa. Emme ole päässeet harjoittelemaan nurmella, joten se vaikuttaa varmasti lähestymistapaan. Myös säätiedotuksia on seurattu tarkasti, ja on mahdollista, että pelissä on kosteaa, mikä korostaa entisestään tarvetta sopeutua nopeasti heti ottelun alussa mahdollisimman nopeasti. Kokoonpanoon on varmasti luvassa joitakin muutoksia ja olemme ennakkoon miettineet myös mahdollisia pelin aikaisia säätöjä, Wiss kommentoi.

KuPS kokoonpanosta varmasti sivussa ovat korttitilin täyttymisen myötä pelikieltoa kärsivä Ibrahim Cisse sekä loukkaantuneet Samuel Pasanen ja Paulo Ricardo.


Erotuomari: Antamo Dennis
AET 1: Karstila Juhani
AET 2: Kemppinen Antti
4.ET: Ropponen Akseli


AC Oulu - KuPS Raatin stadionilla perjantaina 4.7. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: AC Oulun verkkosivut, KuPS:n verkkosivut