3-5-2

Yleisöä 2574

11

(0-0)

Pelattu 01.08.2025
90+06' Oma maali
Pelattu 01.08.2025
90+06' Oma maali

Ennakko: VPS-IFK Mariehamn

Ennakko: VPS-IFK Mariehamn

Kuva: IFK Mariehamn

31.7.2025

VPS metsästää perjantaina pisteitä ja tahtoo saada suuren potin, kun vastaan asettuu IFK Mariehamn.

Pistekantaan VPS on jo muutaman tappion jälkeen tehnyt paluun, mutta edellinen voitto on kesäkuun puolesta välistä Ahvenanmaalta perjantain vastustajaa vastaan.

Selvää on, että molempia joukkueita tyydyttää vain täysi saalis.

– Ainoa mikä tällä hetkellä kiinnostaa, on voitto. Edelleenkin ajatus on se, että tehdään omat jutut tarpeeksi hyvin, ja silloin meillä on hyvä mahdollisuus voittaa, päävalmentaja Jussi Nuorela toteaa VPS:n sivuilla.

IFK Mariehamnin sairastupa on alkanut mukavasti tyhjentyä ja yksi paluun tehneistä on maalivahti Matias Riikonen.

- Tuntuu tietysti hienolta olla takaisin. Olen nauttinut siitä, että olen päässyt harjoittelemaan täysillä ja olla valmiina otteluihin taas, Riikonen sanoo.

IFK:lla on alla niukka kotitappio AC Oululle ja Riikosen mukaan parannettavaa siitä jäi.

- Meidän pitää olla parempia kaikilla kentän osa-alueilla niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Nyt kyse on siitä, että meidän pitää löytää taas perusasiat ja alkaa ennen kaikkea luomaan maalipaikkoja, Riikonen summaa.

- Tämä on todella tasainen sarja tällä kaudella, mutta meidän täytyy keskittyä yhteen otteluun kerrallaan ja pelata kuin se olisi kauden viimeinen. Kuhan vain teemme parhaamme kentällä, hyviä asioita myös tapahtuu.

Perjantaina saatetaan nähdä pieniä muutoksia VPS:n kokoonpanossa.

– Vilmer Rönnberg on nyt päässyt harjoittelemaan joukkueen mukana, ja saattaa olla käytettävissä huomenna. Alfie Cicalen tilanne on epävarma, päiväkin on pitkä aika, Nuorela kertoo.

IFK Mariehamn saa otteluun takaisin riviinsä pelikieltonsa kärsineen Emmanuel Patut'n.

Erotuomari Antamo Dennis
AET 1 Karstila Juhani
AET 2 Lemettinen Jouni
4.ET Juusola Mikko

VPS - IFK Mariehamn Lemonsoft Stadionilla perjantaina 1.8. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: VPS:n verkkosivut, IFK Mariehamnin verkkosivut