SJK ja KuPS tasasivat pisteet (SJK-KuPS 1-1)

Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho päätti Veikkausliigan runkosarjan 1–1-kotitasapeliin KuPSin kanssa. SJK sijoittui tasurin myötä runkosarjan viidenneksi, mutta pelit jatkuvat syyskuussa kuuden parhaan joukkueen muodostamassa Mestaruussarjassa.
Hallitseva Suomen mestari KuPS aloitti ottelun korkealla prässillä testaten SJK:n alakerran pallollista varmuutta, mutta kotijoukkue ei hätkähtänyt vaan sai pelinsä nopeasti rullaamaan. Kerhon pelihuumori löytyi toden teolla ensimmäisen vitosen jälkeen, mikä tuotti vieraille vaikeuksia.
Oikealla laidalla vahvasti aloittanut Alenis Vargas loi ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana parikin vaarallista hyökkäystä, mutta tulosta ei vielä syntynyt. Illan avausmaalia ei kuitenkaan odoteltu pitkään, sillä Jere Streng iski SJK:n 1–0-johtoon 11. minuutilla. Streng pääsi varkain nokikkain KuPS-vahti Johannes Kreidlin kanssa, kun kuopiolaisten puolustus jäi hölmistyneenä odottamaan paitsiovihellystä. Streng käytti tilaisuutensa hyväksi ja ampui pallon pienestä kulmasta tolpan kautta sisään. Samalla Strengin maaliputki kasvoi kolmen ottelun mittaiseksi.
Ottelun kuva jatkui avausmaalin jälkeen samanlaisena: Kerho pelasi pallon kanssa laadukkaasti ja loi potentiaalisimmat hyökkäykset. Streng oli viedä isännät jo 2–0-johtoon ennen 20. minuutin täyttymistä, kun hyökkääjä pääsi puskemaan Kasper Paanasen antamasta kulmapotkusta. Pusku hipoi ylärimaa ja painui niukasti yli.
Kuopiolaiset eivät saaneet kunnon otetta pelistä, mutta kokenut tähtinippu onnistui nousemaan rinnalle 24. minuutilla. Asialla oli kapteeni Petteri Pennanen, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin Saku Savolaisen erinomaisesta alustuksesta. Tasoitus ei kuitenkaan siirtänyt hallintaa vieraille, päinvastoin: kultamustat tulivat monta kertaa vaarallisesti ja loivat kelpo paikkoja.
Streng sai 34. minuutilla illan kolmannen tonttinsa, jonka petasivat Vargas ja Valentin Gasc. Tällä kertaa Kreidl oli kuitenkin vahvempi ja venyi torjuntaan. Heti seuraavassa tilanteessa oli SJK-maalivahti Roope Paunion vuoro loistaa: KuPS-hyökkääjä Piotr Parzyszek sai huippupaikan vastaiskusta, mutta Paunio tuli oikea-aikaisesti vastaan ja teki maailmanluokan pysäytyksen. Parzyszek sai uuden mahdollisuuden vain puoli minuuttia myöhemmin, mutta puolalainen veti tällä kertaa yli maalin.
Kotijoukkueen vahva tekeminen jatkui myös toisen jakson alussa – tällä kertaa hyvin pelattujen erikoistilanteiden turvin. Paananen ja Streng pääsivät molemmat huippupaikkoihin ensimmäisen vitosen aikana erinomaisesti pelattujen vapaapotkutilanteiden seurauksena, mutta Kreidl jatkoi vahvoja otteitaan tolppien välissä ja piti KuPSin tasatilanteessa. Seinäjokelaiset saivat toisen 45-minuuttisen alussa myös useamman kulmapotkun, joista Kerho loi kaaosta maalille, mutta uhrautuvasti pelannut kuopiolaisjoukkue selvisi naarmuitta.
SJK sai jobinpostia tunnin paikkeilla, kun vahvasti vasemman laitapuolustajan paikalla esiintynyt Babacar Fati joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia. Hän loukkasi vasenta jalkaansa kaksinkamppailutilanteessa. Fatin paikan nurmella otti Murilo. SJK teki saman tien triplavaihdon: Streng otettiin ulos, ja hänen tilalleen hyppäsi SJK:n tuore hankinta, viikko sitten Veikkausliigassa debytoinut Kevin Nyarko. Myös Oskari Väistö tuli sisään ja korvasi Prosper Paderan. Väistö otti oikean laitapuolustajan paikan Salim Yussifilta, joka puolestaan siirtyi Paderan paikalle keskikentälle.
Molempien joukkueiden puolustuspelaaminen tiivistyi viimeisen puolituntisen aikana. SJK siirtyi lopussa kolmen topparin alakertaan, mikä viimeistään tukki vapaat tilat isäntien päässä. Kerho onnistui luomaan lopussa myös vaarallisen tuntuisia hyökkäyksiä ja pari kelpo paikkaa. Toppari Kelvin Pires pääsi kokeilemaan 90. minuutilla lähietäisyydeltä, kun Murilon ja Gascin komea vapaapotkukuvio avasi tyhjää tilaa. Illan viimeiseksi paikaksi jäänyt tilanne ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten sarjapisteet laitettiin jakoon.