Yleisöä 2307

22

(1-2)

4-4-2
Pelattu 03.11.2025

Ennakko: IF Gnistan-HJK

Ennakko: IF Gnistan-HJK

Kuva: Juhani Järvenpää

2.11.2025

Maanantaina on koittanut aika kauden viimeiselle kotiottelulle Oulunkylässä, jossa IF Gnistan kohtaa HJK:n.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Bolt Arenan iltavalaistuksessa jää pitkäksi aikaa etenkin Kipinäyhteisön mieleen. Ensimmäisellä puoliajalla Didrik Hafstad huudatti Kipinän kannattajia tasoitusmaalillaan, mutta HJK johti kuitenkin tauolle edettäessä 2-1 lukemin. Toisella puoliajalla Gnistan otti kuitenkin ottelun haltuunsa kapellimestari Roman Eremenkon johdolla. Eremenkon laukoi tasoituksen ja Tim Väyrynen voittomaalin aivan ottelun viime hetkillä. Voitto katkaisi Gnistanin tappioputken mestaruussarjassa, toistaako historia itseään tällä kertaa kotiotteluiden osalta…?

Päävalmentaja Jussi Leppälahti painottaa, että Gnistanin on jälleen kerran kyettävä parhaimpaansa, jotta pisteitä maanantain ottelusta irtoaa.

– Kova peli tulee. Taas meillä vastassa yli 10 pistettä meitä edellä oleva joukkue, niin jokainen ymmärtää että paljon pitää painaa hommia jos halutaan menestyä.

Kuopion ottelussa - 1-1-pistejako KuPS:aa vastaan - Gnistan onnistui välttämään virheet, jotka ovat koituneet kohtaloksi edellisissä otteluissa. Samaan on kyettävä myös huomenna.

– Meidän pitää välttää nukahdukset omassa päässä, ja hyökätä pallollisena hyvin, sanoo Leppälahti.

HJK:n edellinen peli vieraissa Ilvestä vastaan päättyi Klubin 1–3 -tappioon. Päävalmentaja Miika Nuutinen odottaa muutosta viime pelin esitykseen, ja hän vaatii jokaisen tekevän kentällä oman osuutensa.

– Lataus on oltava kohdallaan, varmasti intensiivinen ottelu tulossa. Meidän pitää nostaa kaksinkamppailu- ja erikoistilannepelaamisen tasoa reilusti viime ottelusta. Pelaamisen osalta odotan ryhtiliikettä, jokaisen tulee teoilla näyttää välittävänsä tästä jutusta, Nuutinen toteaa HJK:n verkkosivuilla.

Kuten joka kerta kentälle astuttaessa, vain voitto riittää maanantain pelistä. Nuutinen sanoo, että joitakin muutoksia edellispelin suunnitelmaan verrattuna tullaan näkemään.

– Varmasti tulee joitakin muutoksia. Toisin sanottuna tehdään kaikki tarvittava sen eteen, että saadaan viimeinkin se voitto kaivettua, Nuutinen sanoo.

Gnistanin pelaajatilanne on parantumaan päin, sillä pelikieltonsa kärsineet Alex Craninx sekä Lucas von Hellens ovat jälleen pelikelpoisia. Sivussa ovat edelleen pelikiellossa oleva Rachide Gnanou sekä pitkäaikaistoipilaat Anicet Oura sekä Marcelo Costa. Saku Heiskasen pelaajasopimus Gnistanin kanssa päättyi lokakuun loppuun, joten häntä ei nähdä enää keltapaidassa jatkossa.

Maalivahti Elmo Henriksson on HJK:lta maanantaina loukkaantumisen takia sivussa. Muita varmoja poissaoloja pitkäaikaistoipilaiden lisäksi ei ole.

Erotuomari: Al-Emara Mohammad
AET 1: Valjakka Turkka
AET 2: Lamppu Mika
4.ET: Hajizadeh Amir

IF Gnistan - HJK Mustapekka Areenalla maanantaina 3.11. kello 19.00. Kaikki Veikkausliigakauden 2025 ottelut suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lähde: IF Gnistanin verkkosivut, HJK:n verkkosivut