Ennakko: KTP-IFK Mariehamn
Kuva: Mikko Mäkelä
Vaikka Veikkausliigan karsintasarjaa on jäljellä enää kaksi ottelukierrosta, toivovat kaikki kotkalaisen jalkapalloilun kannattajat, että lauantaina kotikentällään IFK Mariehamnin kohtaavan KTP:n kautta olisi jäljellä vielä neljä peliä.
KTP:n on nimittäin pystyttävä ohittamaan sen kanssa ennen viikonloppua tasapisteissä sarjataulukossa oleva FC Haka, jotta vihreävalkoiset välttäisivät putoamisen Ykkösliigaan ja pääsisivät kaksiosaiseen karsintakohtaamiseen joko FC Lahden tai TPS:n kanssa.
KTP otti viime lauantaina riemukkaan 2-0-vierasvoiton AC Oulusta.
- Olimme Oulussa erittäin yhtenäinen joukkue. Tehtiin yhdessä töitä toinen toisillemme ja oltiin puolustuksellisesti kompakteja.
- Pallon kanssa näytimme pelirohkeutta ja pelissämme oli paljon hyviä elementtejä. Kaksi maalia vielä kirsikkana kakun päällä, KTP:n päävalmentaja Ossi Virta muistelee.
Lauantaina IFK Mariehamnia vastaan KTP lähtee hakemaan jatkoa Oulusta haetulle voitolle.
- Tärkeimpänä asiana on se, että keskitytään omaan tekemiseen. Puolustussuuntaan pitää olla tosi yhtenäisiä ja tehdä kovasti töitä, jotta saadaan samanlainen esitys kuin Oulua vastaan. Hyökkäyspeliämme pyritään parantamaan vielä entisestään, Virta sanoo.
IFK Mariehamn pääsee otteluun ilman paineita sarjapaikan varmistuttua viime viikonloppuna. Joukkue taistelee kuitenkin vielä jopa Karsintasarjan ykkössijastakin.
- Tunnelma joukkueessa on nyt tosi hyvä. Viime vuonna tähän aikaan meillä oli isot paineet ja taistelimme säilymisestä. Nyt voimme pelata vapautuneemmin ja se on minusta iso askel eteenpäin seuralle, Grönvittin keskikentän Emmanuel Patut sanoo.
- Tiedämme, että seitsemäs sija on edelleen mahdollinen, mutta meille on tärkeintä päättää kausi hyvin ja säilyttää nykyinen hyvä vire. KTP-ottelun osalta fokus on selvä, matkaamme sinne ja otamme kaikki pisteet mukaamme.
Erotuomari: Simani Peiman
AET 1: de Casseres Christian
AET 2: Koskinen Samu
4.ET: Hajizadeh Amir
KTP - IFK Mariehamn Arto Tolsa Areenalla lauantaina 4.10. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.
