RoPS ja KuPS vastakkain kunnon cup-hengessä - "Tasapainoisempi esitys tarvitaan"

Toni Koskela odottaa parannusta KPV-ottelusta. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPS ja KuPS vastakkain kunnon cup-hengessä - "Tasapainoisempi esitys tarvitaan"

2.3.2019

Suomen Cupin alkulohkot saadaan päätökseen huomenna sunnuntaina. RoPS kohtaa viimeisessä jatkopaikan ratkaisevassa ottelussa kaimajoukkue KuPS:n.

Uudistunut Suomen Cup sai ennen ensimmäistäkään pelattua ottelua kritiikkiä sieltä täältä. Alkulohkojen myötä Suomen Cupin henki on mennyt, sanottiin, eikä yllätysten mahdollisuutta enää ole.

Kun huomenna sunnuntaina pelataan alkulohkojen viimeiset ottelut, ei yksikään Veikkausliigan viime kauden mitalijoukkueista ole varmistanut jatkopaikkaansa.

A-lohkossa mestari HJK joutuu jännittämään HIFK – Maarianhamina -ottelun tulosta. B-lohkossa viimeisen jatkopaikan ratkaisevat keskinäisessä ottelussaan RoPS ja KuPS. Voitolla jatkoon – perinteisen cup-hengen mukaisesti.

RoPS:n edellisestä ottelusta on ainoastaan kaksi päivää. Torstaina Toni Koskelan miehistö kaatui sarjanousija KPV:lle 0-2. Joukkue minimoi ylimääräiset matkarasitukset ja vietti välipäivät Kajaanissa. Perjantai oli puhtaasti palauttelua. Lauantaina oli vuorossa kevyet harjoitukset.

- Lyhyt kahden päivän tauko kuluu pääosin fyysiseen palautumiseen. Se mitä pystytään pelin eteen tekemään tapahtuu enemmän teoriatasolla, Toni Koskela kertoo.

- Kävimme torstaista peliä lävitse eilen ja tänään. Ilman muuta meiltä tarvitaan selkeästi yhtenäisempi ja tasapainoisempi esitys.

RoPS - KuPS Kajaanin Pallohallissa sunnuntaina 3.3. kello 14.00. Ottelua voi kaikkien Suomen Cupin otteluiden tapaan seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Linkki kopioitu