Kuka tekee "lappalaiset" RoPS:ssa – ehdokkaita on useampiakin

Tarik Kadalla on ominaisuuksia ratkaisijaksi. (Kuva: RoPS)

Kuka tekee "lappalaiset" RoPS:ssa – ehdokkaita on useampiakin

2.4.2019

Viime kauden hopeamitalisti RoPS lähtee alkavaan kauteen jonkin verrankin uudistuneella miehistöllä, mutta pitkälti vanhoin metkuin.

Päävalmentaja Toni Koskela on saanut adjutantteineen myytyä RoPS:lle pelitavan, joka perustuu pallonhallintaan. Sitä ajatellen palikat ovat valmentajan mielestä vielä paremmat kuin hopeakaudella.

– Yleiskuva on, että meillä on taitavampi joukkue. Nyt on enemmän pelaajia, jotka pystyvät pitämään pallosta huolta. Särkymävaraa ei tosin hirveästi ole.

Koskelan mukaan esitys talven peleissä on ollut tasapainoisempaa kuin vuosi sitten.

– Välillä suoritukset heittelevät, mutta olen ollut kohtalaisen tyytyväinen näkemääni. Talvi jouduttiin vetämään vielä nuoremmalla ja kapeammalla ringillä kuin oltaisiin toivottu.

Koskela ynnää, että talven peleissä pallonhallinta oli RoPSilla Ilves -peliä lukuun ottamatta.

– Eihän se ole itsetarkoitus. Taito on kuitenkin asia, jolla pystymme kontrolloimaan pelejä.

– Viime kaudella olimme liigan paras siinä hetkessä kun pidettiin palloa omalla puoliskalla, ja kun vastustaja prässäsi, löydettiin Lassi Lappalainen ja meidän nopeat pelaajat. Hyviä arvauksia on alkavallekin kaudelle, mutta kuva selkiytyy lähiviikkojen aikana.

RoPSin suurin kysymys ennakkoon onkin, kuka tekee HJK:n riveihin palanneen Lassi Lappalaisen (tehot 8+6) suoritukset, joilla pelit voitetaan.

– Tarik Kada, Timo Stavitski, Aleksandr Kokko... Kada on lähimpänä Lappalaisen tyyppiä. "Boris" on meille vähän kuin uusi pelaaja kuhan pysyy kunnossa, Koskela pohtii ratkaisuosastoa.

RoPS on profiloitunut muutamassa vuodessa jopa maan johtavaksi nuorten pelaajien hautomoksi. Napapiiriltä on lähtenyt jo liuta miehiä ammattilaiseksi isompiin sarjoihin. Myös tämän kauden joukkue pitää sisällään tukun hyviä pelaaja-aihioita.

– Edustusjoukkueen pelipaikasta taistelee 6-7 nuorten maajoukkuepalaajaa - se on hyvä määrä. Toivottavasti joku tekee "Väisäset, Lappalaiset tai Lingmanit" ja nousee pelipaikkansa parhaaksi, Koskela esitti.

Runsaat maajoukkuekomennukset ovat myös haaste kapeahkolla ringillä pelaavalle liigaseuralle.

– Kun he ovat poissa, silloin ei tiettyjä koko joukkueen asioita pysty viemään eteenpäin. Meillä on liigaseuroista HJK:n jälkeen toiseksi eniten avauskokoonpanon pelaajia, jotka ovat maajoukkueissa, Koskela sanoo.


KuPS-RoPS keskiviikkona 3.4. klo 18.30 Savon Sanomat Areenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: Lapin Kansa
Linkki kopioitu