Jonatan Johansson: "Fiilis joukkueessa on hyvä"
TPS:n hurja otteluviikko päättyy lauantaina Kuopiossa KuPS:n vieraana. TPS reissaa Savoon hallitsevan mestarijoukkueen vieraaksi vain kahden täyden lepopäivän voimalla.
KuPS on sen sijaan on saanut ladata akkujaan pidempään, sillä se pelasi edellisen ottelunsa viime viikon lauantaina IFK Mariehamnia vastaan. KuPS voitti kotiottelunsa 2-1.
Raitapaitojen mennyt viikko on ollut kaikin puolin loistava, kun Kupittaalla kaatuivat perätysten FC Inter ja HIFK. TPS:n päävalmentaja Jonatan Johanssonin mukaan tärkeät voitot näkyvät koko joukkueessa parempana itsevarmuutena sekä rentoutena.
- Voitot näkyvät totta kai, fiilis joukkueessa on hyvä. Vaikka me hävittiin ennen noita voittoja muutama peli peräkkäin, ollaan uskottu koko ajan siihen, miten me asioita tehdään. Koko ajan ollaan parannettu ja treenit ovat olleet hyviä. Tietysti tuolta kuuluu vähän enemmän naurua, kun ollaan voitettu pelejä. Fiilis on nyt vähän rennompi kopissa ja treenikentällä, Johansson myöntää TPS:n verkkosivuilla.
KuPS on TPS:lle todella kova mittari tähän väliin. KuPS operoi isolla budjetilla ja joukkue tavoittelee tietysti mestaruuden uusimista. KuPS:n pelaajista Ilmari Niskanen valittiin juuri maajoukkueeseen ja joukkue vahvistui alkukierrosten jälkeen myös turkulaisille tutulla Petteri Pennasella. Joukkue on täynnä laatua, kokemusta ja osaamista.
- Tämä matsi tulee ihan älyttömän nopeasti. Jos HIFK:iä vastaan saatiin päivä enemmän lepoa, niin nyt KuPS:lla on monta päivää enemmän lepoa kuin meillä. Erikoistilanteita käytiin läpi sekä omia hyökkäyspään kuvioitamme. KuPS on erittäin isokokoinen joukkue ja kävimme myös heidän hyökkäyspelaamistaan läpi. Ei meillä ole tässä kuin voitettavaa, vastassa on hallitseva mestari, Johansson pudottelee.
KuPS - TPS alkaa Kuopion Keskuskentällä lauantaina 29.8. klo 18.30.