"Kazakstan on voitontahtoinen" - Huuhkajilla edessä torstaina tärkeä EM-karsintalohkon kärkikamppailu
Astana Arenalla pelataan torstaina EM-karsintalohko H:n kärkikamppailu – sekä Suomella että Kazakstanilla on kasassa yhdeksän pistettä neljän ottelun jälkeen.
Huuhkajien valmistautumisaika tärkeään otteluun on ollut lyhyt. Pelaajat matkustivat Kazakstaniin eri reittejä viikonlopun seurajoukkuetehtäviensä jälkeen.
– Valmistautuminen on sujunut toistaiseksi ihan suunnitelmien mukaan. Tämä ikkuna on hieman poikkeuksellinen, jos ajatellaan valmistautumispäiviä. Maanantai meni enemmän tai vähemmän matkustamiseen emmekä ehtineet harjoittelemaan eikä kaikki pelaajat olleet vielä paikalla. Tiistaina harjoittelimme, Robert Taylor oli vielä silloin poissa. Eli meillä on käytännössä koko joukkueen kanssa yksi harjoitus. Ei tämä mitään luksusta ole. Mutta muuten asiat ovat hyvin – hotelli on hyvä ja loukkaantumisia ei ole tullut, päävalmentaja Markku Kanerva kertoi keskiviikkona ennen joukkueen valmistavia harjoituksia.
Myöhemmin keskiviikkona selvisi, että Daniel Håkansilla on vaivoja, joiden takia hän harjoitteli valmistavassa harjoituksessa erillään muusta ryhmästä. Håkansin pelikunto ratkeaa myöhemmin.
Magomed Adiyevin luotsaaman Kazakstanin hyvä vire on jatkunut jo pidempään. Viime vuonna UEFA Nations Leaguessa Kazakstan voitti lohkonsa C-liigassa. Näissä karsinnoissa joukkueen ehkä isoin tähti on ollut hyökkääjä Abat Aimbetov, joka iski Kazakstanin voittomaalit Tanska- ja Pohjois-Irlanti-otteluissa.
– Kazakstan on voitontahtoinen. He pelaavat historiansa parasta karsintaa ja heillä on itseluottamus varmasti tapissa. Kazakstanilla on kolme peräkkäistä voittoa taskussa, ja kotona he ovat olleet todella vahvoja. Viime vuoden Nations Leaguessa he voittivat kaikki kotiottelunsa ja nyt he kaatoivat vielä Tanskan – haluamme katkaista tuon putken ja mieluiten voitolla, Kanerva kommentoi.
Torstain ottelu on loppuunmyyty.
– Yleisö tulee olemaan vahvasti heidän takanaan ja mekkalaa tulee riittämään. Saa nähdä, miten pelaajamme pystyvät siellä kommunikoimaan. Tunnelma tulee olemaan upea ja meidän pitää pystyä myös nauttimaan siitä, Kanerva ennakoi.
Torstain ottelu on äärimmäisen tärkeä Huuhkajien karsintojen kannalta, mutta päävalmentaja muistuttaa, että pelejä on vielä reilusti jäljellä.
– Olemme vasta puolessa välissä – tässä ei vielä ratkaista mitään suuntaan tai toiseen. Loka- ja marraskuussa on vielä 12 pistettä jaossa. Onhan tämä mielenkiintoinen tilanne, tietyillä tuloksilla huomisen jälkeen neljä joukkuetta voi olla kymmenessä pisteessä. Tasaista tulee varmasti olemaan.
Ottelu Astanassa alkaa torstaina kello 17.00 Suomen aikaa ja suora lähetys Ylellä puoli tuntia aiemmin.