U19-pojat kukisti Walesin niukasti - "Askeleita eteenpäin, mutta parannettavaa riittää"

David Ezeh iski Suomen maalin. (Kuva: Juha Tamminen)

U19-pojat kukisti Walesin niukasti - "Askeleita eteenpäin, mutta parannettavaa riittää"

8.9.2023

U19-poikien maajoukkue aloitti syksyn voitokkaasti, kun Wales kaatui lukemin 1–0 Eerikkilässä perjantaina.

Avausjakson jälkeen tilanne ottelussa oli vielä maaliton.

– Aloitimme ottelun todella hyvin. Prässimme toimi erinomaisesti, ja saimme riistoja hyökkäyskolmanneksella – viimeinen silaus jäi puuttumaan, emmekä onnistuneet hyödyntämään tilanteita. Meillä oli ensimmäisellä jaksolla vaikeuksia pelinavaamisen kanssa, ja pelimme ailahteli liikaa, Suomen päävalmentaja Peter Lundberg kertasi.

Suomi sai loistavan alun toiselle jaksolle ja siirtyi johtoon reilun minuutin pelin jälkeen. Minihuuhkajat hyökkäsi terävästi vasemmalta laidalta, ja David Ezeh puski avausosuman Aaro Toivosen mainiosta keskityksestä. Walesin hyökkäysinto kasvoi takaiskumaalin jälkeen, mutta isännät puolustivat hyvin sekä boksissa että sen edustalla.

– Toisen jakson aloitimme loistavasti. Teimme maalin ja pelasimme huomattavasti kypsemmin kuin ensimmäisellä puoliajalla. Olimme vaarallisia Walesin puolustuskolmanneksella, ja hyökkäyspään pelaajamme aiheuttivat vastustajalle toistuvasti uhkaa. Mielestäni meillä oli 1–0-maalin jälkeen parempia tekopaikkoja kuin Walesilla, Lundberg jatkoi.

Wales sai pallon muutaman kerran boksiin ottelun loppuhetkellä, mutta Suomi hoiti kaikki tilanteet kunnialla. Minihuuhkajilta ei nähty täysin ehjää 90-minuuttista – Lundbergin miehistön taistelu palkittiin tästä huolimatta 1–0-voitolla.

– Oli hienoa voittaa ja pelata nollapeli. Kumpikin tuli mielestäni ansaitusti. Pelimme on ottanut askelia eteenpäin, mutta parannettavaa riittää monessa asiassa. Parin seuraavan päivän ajan teemme töitä sen eteen, että pelaamme maanantaina vielä paremmin.

Suomi ja Wales kohtaavat uudestaan ensi maanantaina. Kello 14.00 alkava ottelu näkyy suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla.

Linkki kopioitu