U17-pojat Sveitsin vieraana tiistai-iltana - "Pitää näkyä että olemme pelanneet paljon yhdessä"
U17-poikien maajoukkue matkusti sunnuntaina Sveitsiin, jossa joukkue kohtaa isäntämaan kahdesti. Ensimmäinen ottelu pelataan tiistai-iltana.
Elokuun lopussa nimettyyn joukkueeseen tehtiin viime viikolla yksi muutos, kun Leon Vesterbacka korvasi Maxwell Adedejin. Päävalmentaja Erkka V. Lehtolan mukaan Minihuuhkajien maajoukkuetapahtumakaan ei ole käynnistynyt täysin ongelmitta, sillä David Weiss loukkaantui ensimmäisissä harjoituksissa. U17-poikien luottopelaaja ei ole Lehtolan käytettävissä kummassakaan Sveitsi-maaottelussa.
– Menetys on meidän keskikentällemme iso etenkin, kun pelaamme kaksi ottelua muutaman päivän aikana. Lisäksi pari pelaajaamme pelasi sunnuntaina seurajoukkueidensa mukana, joten pystyimme vetämään koko joukkueen kanssa vain yhdet harjoitukset ennen tiistain ottelua. Onneksi kumpikaan heistä ei pelannut eilen täysiä minuutteja, Lehtola toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
U17-pojat pelasi edelliset maaottelunsa elokuun alussa. Etelä-Karjalassa järjestetty avoin PM-turnaus päättyi Suomen osalta hopeamitaliin, kun Tanska vei pidemmän korren tasaisessa finaalissa.
– Sen pitää näkyä Sveitsi-otteluissa, että olemme pelanneet paljon yhdessä. Sveitsikin on pelannut paljon maaotteluita, mutta he ovat vaihtaneet kesällä päävalmentajaa ja edellisissä otteluissa usein ryhmityksiä. Olemme käyneet läpi vaihtoehtoja, mutta näemme vasta tiistaina, kuinka Sveitsi lähtee peliin. Se tarkoittaa sitä, että sekä pelaajiemme että meidän valmentajien tulee olla valmiina reagoimaan ottelun aikana, Lehtola jatkaa.
– Asetelma on hankala, mutta samalla kiehtova. Meidän oman peruspakettimme pitävyyttä mitataan oikein tosissaan. Olen luottavainen – pojilla oli maanantaina hyvä ilme harjoituksissa. Meillä on erinomainen joukkuehenki, ja toivon tiistain ottelussa näkyvän sen, että pojat pelaavat toisilleen. Kun teemme yhdessä hommia, olemme valmiita kamppailemaan ottelun voitosta.
Tiistain ottelu Mendrisiossa alkaa kello 19.00 Suomen aikaa. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Sveitsin liiton verkkosivuilla.