Ennakko: VPS-KuPS

Kuva: Tuukka Kahila
Helteisen lauantain otteluun Vaasan Lemonsoft Stadionille VPS:n vastustajaksi saapuu hallitseva Suomen mestari KuPS.
VPS:lla on edessään tiukat paikat, kun joukkue kaipaa paluuta pistekantaan.
Hyvästä suorittamisesta huolimatta pisteet ovat lipuneet Vepsun käsistä. Päävalmentaja Jussi Nuorelalla on tilanteesta selkeä näkemys.
– Tuloksellisesti ollut haastavaa, mutta joukkueen pelaamisesta en ole ollut huolissani. Pisteitähän me tarvitaan. On luotettava, että näin pelaamalla niitä alkaa tulla, Nuorela toteaa VPS:n sivuilla.
Lauantain ottelulla on suuri merkitys molemmille: KuPS kamppailee sarjan kärkisijoista ja VPS tavoittelee paikkaa Mestaruussarjassa.
- Mukava päästä takaisin Veikkausliigan pariin pienen tauon jälkeen. Meillä on liigassa suuret tavoitteet, ja on hienoa päästä jälleen pelaamaan tärkeistä pisteistä. Matkustus Moldovasta vei toki omansa, mutta joukkueessa on hyvä ja vireä tunnelma.
- Rotaatiota saatetaan nähdä, mutta pakottavaa tarvetta siihen ei ole – etenkin kun tiistain europelin jälkeen seuraava ottelu on vasta viikon päästä, kertoo KuPS:n päävalmentaja Jarkko Wiss.
Päävalmentaja näkee VPS:n pelityylissä yhtäläisyyksiä moldovalaisen FC Milsami Orhein kanssa.
- He keskittävät paljon ja pyrkivät syöttämään boksiin. Jos meidän puolustuspelaaminen on samalla tasolla kuin Moldovassa meillä ei pitäisi olla hätää. Hyökkäyspäässä myös uskon meidän tekevän tarvittavan jotta pisteet tulee matkaan. Wiss sanoo.
Toukokuussa VPS kaatoi KuPS:n komeasti vieraissa maalein 2-0. Nuorela kuitenkin muistuttaa, että nyt lähdetään liikkeelle puhtaalta pöydältä.
– Menneet on menneitä. Tietysti se osoittaa sen, että pystymme voittamaan, Nuorela painottaa.
Erotuomari: Antamo Dennis
AET 1: Lamppu Mika
AET 2: Mantere Juuso
4.ET: Kuloaro Robin
VPS - KuPS Lemonsoft Stadionilla lauantaina 19.7. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.