VPS-luotsi Jussi Nuorela hakee käännettä tuloskunnolle - "Top kuusi, siitä pelataan"
VPS isännöi lauantaina KuPS:aa ja lähtee katkaisemaan pientä tappioputkeaan.
Vepsun päävalmentaja Jussi Nuorela myöntää, että pisteitä ei ole viime viikkoina kertynyt toivotusti, mutta tulokset eivät hänen mukaansa kerro kaikkea.
– Kyllä, tuloksellisesti on ollut heikompi jakso. Emme ole saaneet pisteitä mitenkään. En kuitenkaan ole huolestunut itse pelaamisesta. Me olemme pelanneet hyvin, Nuorela sanoo Kymppipaikan haastattelussa..
- Se, että häviää HJK:lle ja Ilvekselle – varsinkin, kun pelasimme niissä otteluissa pirun hyvin ja voitu saada niistä peleistä jotain – se ei ole ylitsepääsemätön ongelma. Sen sijaan hävittiin Oululle ja Hakalle – ne pelit olivat ongelma. Yhtäkään näistä neljästä pelistä ei olisi ollut niin sanotusti pakko hävitä.
Tavoite VPS:lle on selkeä eli sijoitus kuuden parhaan joukossa runkosarjan päättyessä elokuun lopulla.
– Top kuusi, siitä pelataan. Meillä on ollut kaikki saumat tehdä hajurakoa kilpailijoihin, monta peliä, jotka voittamalla olisimme saaneet eroa aikaan. Yritetään kynsin ja hampain tapella kuutospaikasta. Omissa käsissä se on ja meillä on kova luotto, että pystymme tavoitteen klaaraamaan.
VPS - KuPS Lemonsoft Stadionilla lauantaina 19.7. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.