Yleisöä 5044
3 – 0
(2-0)
Ennakko: HJK-FF Jaro
Kuva: Andrea Lindvall
Veikkausliigassa on edessä runkosarjan kolmanneksi viimeinen kierros, kun Jaro saapuu sunnuntaina HJK:n vieraaksi Bolt Arenalle kello 16.
HJK:n eurokiireet päättyivät viikolla tappioon Motherwellia vastaan.
– Pienestä otteluruuhkasta huolimatta tästä ottelusta pitää tietenkin ottaa voitto. Sunnuntain jälkeen on taas useampi pitkä treeniviikko edessä, HJK:n päävalmentaja Joonas Rantanen muistuttaa seuransa verkkosivuilla.
Pelillisenä teemana on satsaaminen suoraviivaisuuteen.
– Haluamme oikeissa hetkissä hyödyntää mahdollisuudet edetä aiempaa suoraviivaisemmin ja siten luoda vastustajalle enemmän uhkaa. Kun tulee mahdollisuus edetä nopeasti, ne hetket pitää hyödyntää.
Pitkäaikaiskuntoutujien lisäksi HJK:n rivistä puuttuvat sunnuntaina sairastumisen takia topparit Ville Tikkanen ja Emil Leveälahti, Skotlannissa peliä edeltävässä harjoituksessa loukkaantunut Lucas Lingman sekä Liam Möller. Uusi hankinta Jasper Samooja oli jo lauantain treeneissä mukana.
Joukkueet kohtasivat kesäkuun puolessavälissä Pietarsaaressa kaksipiippuisessa ottelussa. Jaro johti 17 peliminuutin jälkeen 2-0 Fabian Nessin ja Kaius Hardenin maaleilla. Joukkue olisi pystynyt useampaankin maaliin, jos viimeistely olisi ollut riittävän kliinistä. HJK pystyi hieman helpostikin kaventamaan lukemiin 2-1 ennen puoliaikaa. Toisella puoliajalla HJK osoitti omaavansa erittäin laajan pelaajamateriaalin. Suoritettuaan neljä vaihtoa tauolla joukkue otti peli haltuunsa ja voitti sen lopulta lukemin 2-5.
FF Jaro pelasi hienosti kotikentällään heinäkuussa, kaksi voittoa ja tasapelin. Nyt joukkue on hävinnyt kahdesti perättäin, vieraskentällä FC Lahdelle ja viimeksi kotonaan VPS:lle, ja vieraskenttävoittoja on edelleen nolla.
Pohjanmaan derbyn tappio VPS:lle kirvelee tietenkin, toteaa Jaron päävalmentaja Jens Karlsson.
– VPS-pelin jälkeen olemme tottakai pettyneitä, ennen kaikkea ottelun alku oli aivan liian huono, Meidän on nyt käännettävä pettymys eduksemme seuraavassa ottelussa ja todellakin esittää oikeanlaista pelaamista läpi koko ottelun.
Jaron joukkue on valmistautunut sunnuntain peliin viikon verran.
– Meillä on ollut muutama todella hyvä treeni tällä viikolla, olemme tehneet töitä sen parissa, mikä oli mielestämme tärkeää viime pelin jälkeen, mutta myös sen parissa, minkä uskomme olevan tärkeää tulevassa pelissä. HJK:ta vastaan on tietenkin luvassa kova peli, mutta olemme myös vakuuttuneita siitä. että jos onnistumme tekemään hyvän suorituksen, voimme voittaa pelin. Meidän täytyy kuitenkin suoriutua korkealla tasolla, toteaa Karlsson.
Jaron pelaajatilanne ei ole muuttunut kovinkaan paljon. Jonathan Lawsonin työlupa puuttuu edelleen, lisäksi on epävarmaa, onko Erik Gunnarsson vielä pelikunnossa. Muutamalla muulla pelaajalla on pieniä tuntemuksia, mutta odotetaan, että he ovat pelikunnossa sunnuntaiksi. FF Jaron uusin hankinta, Devin Laroussi, tarvitsee päävalmentaja Karlssonin mukaan vielä muutaman harjoituksen ollakseen valmis peliin.
Erotuomari: Kontinen Joona
AET 1: Kettunen Eemeli
AET 2: Mynttinen Simo
4.ET: Reitala Oliver
HJK - FF Jaro Bolt Arenalla sunnuntaina 16.8. kello 16.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.
