Inter niukkaan voittoon VPS:sta (FC Inter-VPS 1-0)
Kuva: Tara Jaakkola
FC Inter otti Mestaruussarjan kotiavauksessaan tärkeän voiton VPS:stä. Sinimustat käänsivät tasaisen taiston edukseen Herman Sjögrellin komealla vapaapotkumaalilla.
Ottelun avausjakso oli intensiivistä kamppailua. VPS:n taktiikkana oli toimittaa palloa suoraviivaisesti ilmassa turkulaisten maalille, ja lähes kaikki kulmapotku- ja sivurajaheittotilanteet päätyivät torikokouksiin pelaajien pyrkiessä vartioinnista vapaaksi kaikin keinoin. Inter puolestaan ylimiehitti oikeaa laitaa ja haki ratkaisuja sitä kautta.
Vieraat olivat kuitenkin vahvoja kaksinkamppailuissa ja tukkivat keskustan tehokkaasti, joten maalipaikoille pääseminen oli vaikeaa. Tauolle siirryttiin maaleitta, kun kummassakaan päädyssä ei nähty vaarallisempia maalintekotilanteita.
Toisella jaksolla Inter vei peliä enemmän kohti vaasalaisten päätyä. Vaarallisten maalipaikkojen luonti oli kuitenkin edelleen vaikeaa. Ottelun käännekohdaksi muodostui Jussi Niskan hyvästä paikasta hankkima vapaapotku.
Pallon taakse astelivat Janne-Pekka Laine sekä Herman Sjögrell. Jälkimmäinen otti vetovastuun ja Sjögrellin komea vasemman jalan laukaus yllätti VPS:n maalivahdin Mamadou Jallohin. Tuoreen Inter-hyökkäjän ensimmäinen osuma sinimustissa vei Interin 1-0-johtoon ottelun 70. peliminuutilla.
Maalin myötä Interin pelaaminen vapautui ja turkulaiset pääsivät hyökkäämään vauhdikkaammin sekä luomaan useita vaarallisia tilanteita. Lähimpänä maalintekoa kävi Julius Tauriainen – niin ikään vaparista. Kierteinen veto osui kuitenkin maalin ristikkoon. Myös Muhammed Susolla ja Clinton Jephtalla oli mainiot paikat kasvattaa johtoa, mutta viimeiset ratkaisut eivät tuottaneet tällä kertaa tulosta.
Interin johto piti loppuun saakka ja näin turkulaiset nappasivat 1-0 voitolla tärkeät kolme pistettä. Inter nousi voitolla sarjataulukossa sarjakärki KuPS:n kanssa tasapisteisiin jääden kuitenkin vielä toiselle sijalle maalieron vuoksi.