Yleisöä 1123

11

(1-0)

4-4-2
Pelattu 18.09.2026
Pelattu 18.09.2026

Jaro nousi lopussa tärkeään tasapeliin (FC Lahti-FF Jaro 1-1)

Jaro nousi lopussa tärkeään tasapeliin (FC Lahti-FF Jaro 1-1)

Kuva: Heidi Nokelainen / @kuvakirstu

18.9.2026

FC Lahti jäi 1–1-tasapeliin FF Jaron kanssa perjantai-iltana Toolpoint Areenalla. Lahti hallitsi avausjaksoa vahvasti ja siirtyi Martim Ferreiran osumalla johtoon, mutta vierasjoukkue onnistui tasoittamaan ottelun aivan loppuhetkillä.

Karsintasarjaa johtava FC Lahti lähti otteluun tulospaineettomasta tilanteesta, kun taas vierasjoukkue FF Jaro kamppaili tärkeistä pisteistä sarjapaikkansa puolesta. Pietarsaarelaiset olivat valahtaneet sarjataulukon viimeiselle sijalle suoran putoajan paikalle, mutta olivat edelleen iskuetäisyydellä edellä majailevasta IFK Mariehamnista.

Toolpoint Areenan liukas ja vetinen nurmikko toi oman lisäelementtinsä illan otteluun, mutta Lahti sai pelinsä nopeasti käyntiin.

Ensimmäinen maalipaikka syntyi jo kolmannella peliminuutilla. Yohan Cassubie pääsi lataamaan noin 16 metristä, mutta Jaro-vahti Senne Vits torjui kohti tulleen laukauksen.

Noin kuusi minuuttia myöhemmin Lahti onnistui. Otso Koskinen löysi syötöllään maalille nousseen Martim Ferreiran, joka pääsi viimeistelemään pallon tyhjään maaliin Vitsin ennakoitua tilanteen väärin. Lahti siirtyi ottelussa 1–0-johtoon.

Kotijoukkueelle tarjoutui hyvä mahdollisuus kasvattaa johtoaan jo 12. peliminuutilla. Jaro-puolustus rikkoi Aaron Lindholmia aivan rangaistusalueen läheisyydessä, ja pallon taakse asettui Tofol Montiel. Montielin vapaapotku painui kuitenkin niukasti maalin oikealta puolelta ohi.

Lahti hallitsi avausjaksoa vahvasti ja loi useita maalipaikkoja. Ensimmäisen 45-minuuttisen tilastot kertoivat ottelun kuvasta selvää kieltä: Lahti piti palloa hallussaan yli 80-prosenttisesti ja kirjautti peräti 14 laukausta, kun Jaro onnistui yrittämään maalintekoa vain kahdesti.

Tauolle lähdettiin kuitenkin vain yhden maalin kotijohdossa.

Toiselle jaksolle vierasjoukkue tuli terävämmällä ilmeellä. Ottelun hallinta tasoittui, eikä Lahti pystynyt enää pitämään Jaroa yhtä tiukasti omalla kenttäpuoliskollaan. Pietarsaarelaiset nostivat pelaajia rohkeammin hyökkäykseen ja lähtivät hakemaan tasoitusta.

Lahti piti johtoasemastaan kiinni aina ottelun loppuhetkille saakka, mutta 89. peliminuutilla vierasjoukkue onnistui tasoittamaan. Jaro sai vapaapotkun, joka toimitettiin korkeana FC Lahden rangaistusalueelle. José Müller purki pallon puskullaan, mutta rangaistusalueen ulkopuolella irtopalloon pääsi Valde Löfs, joka laukoi tarkasti pallon verkkoon ja tasoitti ottelun Veikkausliigauransa ensimmäisellä numeroihin 1–1.

Lisäosumia ei Toolpoint Areenalla enää nähty, joten FC Lahti joutui tyytymään pistejakoon vahvasta avausjaksostaan huolimatta. Lahti jatkaa karsintasarjan kärjessä.