4-3-3

Yleisöä 2496

21

(0-1)

Pelattu 18.09.2026
Pelattu 18.09.2026

Nousu voittoon sinetöi SJK:n säilymisen (SJK-IFK Mariehamn 2-1)

Nousu voittoon sinetöi SJK:n säilymisen (SJK-IFK Mariehamn 2-1)

Kuva: Mika Alavesa / SJK

19.9.2026

Perjantai-ilta oli jälleen draaman täyteinen ja tällä kertaa onneksi SJK:n hyväksi. SJK onnistui nousemaan tappioasemasta voittoon IFK Mariehamnista toisen puoliajan aikana ja varmisti sitä myöden paikan Veikkausliigassa myös ensi kaudeksi.

Ensimmäinen puoliaika oli tasainen ja molempien joukkueiden maalipaikat olivat aika lailla vähissä. Ensimmäinen puolituntinen oli tarkkaa pelaamista eikä kumpikaan hyökännyt mitenkään yltiöpäisesti. Vierasjoukkue IFK Mariehamn siirtyi ottelussa johtoon 36. minuutin kohdilla. Pallo kimposi kulmapotkusta 16-rajalle nuorelle Arvid Bergvikille, joka laukoi pallon tarkasti yläkulmaan ja vei saarelaiset johtoon.

SJK oli tasoittaa ottelun jo hetkeä myöhemmin, kun Kelwin Souza pääsi puskemaan pitkän sivurajaheiton päätteeksi takatolpalta, mutta pallo meni niukasti ohi maalin. Puoliaikatulos 0–1.

Jos ensimmäinen puoliaika oli hieman tylsä, niin toisella jaksolla alkoi sitten tapahtua. Vierailijat olivat kasvattaa johtoa heti alussa heidän hyökkääjänsä päästessä puolittain läpi, mutta Roope Paunio tuli maaliltaan hyvin vastaan ja onnistui torjumaan laukauksen. Sen jälkeen SJK alkoi kasvattaa painetta vierailijoiden päädyssä, joka tuotti tulosta 64. minuutin kohdalla. Eetu Mömmö sai pallon vasemmalla laidalla ja lähetti loistavan keskityksen boksiin, mistä Kelwin Souza pääsi puskemaan taidokkaasti SJK:n tasoihin.

Hetkeä myöhemmin nähtiin SJK:n maalilla tilanne, jossa Paunio onnistui nappaamaan matalan keskityspallon syliinsä ja IFK Mariehamnin pelaaja juoksi Pauniota päin reilusti myöhässä ja osui samalla päähän, jonka seurauksena Paunio joutui jättämään kentän. SJK vaihtoi tuossa kohtaa maalille Johannes Viitalan.

Seuraavaksi 80. minuutin kohdilla nähtiin Kelvin Piresin taklauksen jälkeen torikokous, missä Maarianhaminan Foster Gyamfi tönäisi Kelwin Souzan kumoon ja sai tilanteesta suoran punaisen ja suihkukomennuksen. SJK pääsi sen myötä pelaamaan loppupelin ylivoimalla. SJK jauhoi peliään vierailijoiden päädyssä, mutta maalipaikat olivat vähissä.

Yksi tarvittava paikka kuitenkin saatiin. 87. minuutilla pallo pelattiin oikealta laidalta keskelle Aapo Boströmille, joka lähti laukomaan n. 25 metrin kohdilta kaukolaukausta. Kova matala veto otti kimmokkeen maarianhaminalaisesta, yllätti maalivahti Kevin Lundin ja painui aina verkkoon saakka. SJK piti kiinni johtoasemastaan loppuun saakka ja nappasi ottelusta täydet pisteet.

Ja kun Jaro ei onnistunut voittamaan FC Lahtea omassa ottelussaan, niin samalla varmistui SJK:n sarjapaikka Veikkausliigassa myös kaudelle 2027.