KuPS-pakki innoissaan cup-haasteesta

Babacar Diallo

KuPS-pakki innoissaan cup-haasteesta

14.4.2015

KuPS ja FC Lahti kohtaavat keskiviikkona Respect Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussa Kuopiossa.

Kotijoukkueen puolustajan Babacar Diallon on määrä pelata tuolloin ensimmäinen virallinen kilpailullinen ottelunsa kuopiolaisyleisön edessä.

Diallo, 26, liittyi KuPS:n joukkueen riveihin huhtikuun alussa ja on viihtynyt Kuopiossa ja uudessa joukkueessa erinomaisesti.

- Kaikki on mennyt hienosti ja kaikki on OK. Joukkueessa vallitsee hyvä ilmapiiri ja pelikaverit ovat hyviä. Valmentaja Marko Rajamäellä on oma taktinen ja strateginen tyylinsä, joka on hieman erilaista mitä olen aiemmin nähnyt. Olen pelannut KuPS:ssa jo viisi ottelua ja vähitellen sopeudun paremmin, puolustaja muistuttaa KuPS:n verkkosivuilla.

Keskiviikon ottelun voittaja etenee jatkoon puolivälieriin kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon.

- Me on harjoiteltu kovaa ja ollaan valmiita otteluun. Pelissä meidän on oltava kärsivällisiä, sillä maalinteko vie joskus paljonkin aikaa. Seinäjoella ensimmäinen maali tuli aika nopeasti, aina niin ei käy. Me halutaan ehdottomasti voittaa, meidän on kuitenkin oltava kärsivällisiä niin koko 90 minuutin peliajan kuin mahdollisen jatkoajankin ajan, puolustaja muistuttaa.

Linkki kopioitu