Maanoja kiitteli työntekoa keskikentällä

Tomi Maanoja torjui voiton KuPS:lle. (Kuva: Juha Tamminen)

Maanoja kiitteli työntekoa keskikentällä

18.6.2015

KuPS kasvatti pistepottiaan kolmella, kun IFK Mariehamn kaatui vieraskentällä 3-2.

KuPS on kärsinyt lukuisista kolhuista viime aikoina, joten täydet pisteet tulivat joukkueelle tärkeään saumaan. Sen myönsi myös maalivahti Tomi Maanoja.

-Kun Pete (Petteri Pennanen) tipahti loppukaudeksi pois olemme joutuneet tekemään entistä enemmän hommia keskikentällä ja mielestäni se näkyi. Pystymme olemaan vaarallisia jokusen kerran joka pelissä ja tuloksena oli kolme maalia, Maanoja riemuitsi.

Maanoja muistutti, että KuPS:lla oli vain pari erillistä vetoa maalien lisäksi.

- Täytyy myöntää, että Charlie Trafford näytti osuvan suhteellisen hyvin, KuPS-vahti iloitsi kahden maalin onnistujasta.

Linkki kopioitu