VPS haastaa sunnuntaina FC Lahden puolustuksen
Vaasan Palloseuran hyökkäys saa sunnuntaina vieraskentällä vastaansa Veikkausliigassa vähiten maaleja päästäneen FC Lahden puolustuksen.
Viime keskiviikon kotipelissään Vaasan Palloseura esitti varsin mallikasta hyökkäyspeliä KuPS:ia vastaan, kun se onnistui maalinteossakin kahdesti. VPS-maaleista vastasivat kotitasurissa Thomas Kula ja Pyry Soiri.
- Siitä on tulossa tiukka peli, koska he ovat todella hyviä puolustamaan. Meillä on ollut useita vuosia vaikeuksia heitä vastaan vieraskentällä, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen huomauttaa vaasalaisten verkkosivuilla.
Vepsun tuoreen laiturihankinnan Juho Lähteen lisäksi ylempänä keskikenttäpelaajana pelannut Jerry Voutilainen ja pelistä toiseen raitapaitojen parhaimmistoon kuuluva Soiri olivat KuPS-ottelussa pirteällä pelipäällä. Myös Kula onnistui loistavasti keskikentän pohjalla.
- Valmentajalla on hyvä tilanne, kun saa valita monesta hyvästä pelaajasta, Vuorinen myhäilee.
Vaikka hyökkäyspelaamisessa oli paljon hyvää, myös petrattavaa jäi sunnuntain peliin.
- Syöttövalinnoissa jäi parannettavaa. Annettiin ehkä liikaa korkeita palloja väärille paikoille. Luovutettiin turhaan pallo vastustajalle.
FC Lahti-VPS Lahden Kisapuistossa sunnuntaina 16.8. kello 18.30. Ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.