U19-poikien tappioton putki poikki - hyvä alku ei riittänyt Skotlantia vastaan

Kuva: Jyri Sulander / SPL

U19-poikien tappioton putki poikki - hyvä alku ei riittänyt Skotlantia vastaan

24.9.2026

U19-poikien maajoukkueen tappioton putki päättyi torstaina, kun Suomi hävisi Skotlannille maalein 1–3 Alicantessa pelatussa Espanjan turnauksen ottelussa.

Suomi avasi maalihanat välittömästi ensimmäisellä minuutilla. Alberto Velasquez antoi mainion syötön Nicholas Vainiolle, joka sijoitti tarkasti alakulmaan.

Minihuuhkajilla oli pitkään vahva ote pelistä, ja valkoasuinen Suomi teki useita hyviä riistoja. Skotlanti pääsi kuitenkin hiljalleen paremmin mukaan peliin ja Alexander Smith tasoitti ottelun 28. minuutin rangaistuspotkusta. 1-1 oli myös puoliaikatulos.

Skotlanti aloitti toisen jakson pirteästi ja siirtyi johtoon 50. minuutilla. Max Cameron sai jalkansa vapaaksi boksissa, ja Alex Hilden ohitettiin toistamiseen. Suomi sai seuraavien minuuttien aikana muutaman erikoistilanteen, jotka vastustaja puolusti varsin jämäkästi.

Vastustajan kolmas maali nähtiin lopulta 86. minuutilla, kun Callan Hamillin keskitys pomppi kimmokkeesta verkon perukoille.

– Ottelu oli todella kaksijakoinen. Avausjaksomme oli todella hyvä. Teimme alussa maalin ja olisimme voineet tehdä lisämaalejakin. Dominoimme peliä pitkään. Sitten annoimme vastustajalle turhan rangaistuspotkun, ja tilanne oli yhtäkkiä 1–1, päävalmentaja Peter Lundberg totesi.

– Skotlannin toisen maalin jälkeen menetimme otteemme täysin. Emme tehneet perusjuttuja tarpeeksi hyvin ja hävisimme paljon kaksinkamppailuja. Pelasimme liikaa yksin emmekä joukkueena. Toinen puoliaika oli meiltä heikko suoritus. Meidän täytyy ottaa tästä pelistä opit matkaan, päävalmentaja jatkoi.

Turnaus jatkuu Suomen osalta ottelulla Ruotsi vastaan.

– Tämä oli ikäluokan ensimmäinen tappio tänä vuonna. Harmittaa, että häviö tuli ottelussa, jossa meillä oli koko avausjakson täysi kontrolli. Haluamme palata voittokantaan heti sunnuntaina. Pyrimme palautumaan pelistä mahdollisimman hyvin, jotta voimme kaataa Ruotsin. Sunnuntaina haluamme pelata ehjän 90-minuuttisen, Lundberg sanoi.

Linkki kopioitu