Rasmus Schüller – ”Pesimme kasvojamme loppukarsinnoissa”

Rasmus Schüller keskittyy seuraavaksi mestaruusjahtiin HJK-paidassa. (Kuva: Juha Tamminen)

Rasmus Schüller – ”Pesimme kasvojamme loppukarsinnoissa”

12.10.2015

HJK:n Rasmus Schüller pelasi Huuhkajien riveissä Romaniassa täydet minuutit ja eilen Olympiastadionilla hieman vajaan pelin Pohjois-Irlantia vastaan.

Pohjois-Irlanti meni ensimmäisellä puoliajalla johtoon EM-karsinnat päättäneessä ottelussa. Suomi tuli kuitenkin tasoihin (1-1) aivan loppuhetkillä Paulus Arajuuren osumalla.

- Mielestäni olimme vähintään tasapelin arvoisia etenkin toisella puoliajalla. Ensimmäisen puoliajan alku oli vaikeaa. Emme jostain syystä taaskaan päässeet kunnolla peliin sisään. Sen jälkeen ote parani ja rakensimme itsemme sisään otteluun, Rasmus Schüller kertasi.

- Paikkoja oli, mutta viimeisissä syötöissä ja ratkaisuissa oli huolimattomuutta. Muuten olisimme saaneet enemmän paikkoja.

Suomi jäi lohkossaan neljänneksi vaikka viimeisten neljän ottelun saldo oli kahdeksan pistettä.

- Pesimme kasvojamme loppukarsinnoissa. Se oli tavoite ja siinä onnistuimme ihan hyvin. Kahdessa viimeisessä karsintapelissä voitto oli lähellä, mutta minimi on, ettei häviä. Voimme olla kahteen voittoon ja kahteen tasuriin lopussa tyytyväisiä.

Linkki kopioitu