Hilander palkittiin Ilveksen kauden parhaana

"Hila" valittiin Ilveksen kauden ykköseksi. (Kuva: Juha Tamminen)

Hilander palkittiin Ilveksen kauden parhaana

22.10.2015

Ilveksen jalkapallojoukkueiden päätösjuhlaa vietettiin keskiviikkona Tampereella.

Juniorijoukkueiden tämän kauden ansioituneimpia pelaajia palkittiin ja myös Veikkausliigassa hienon kauden pelannut Ilveksen edustusjoukkue oli paikalla.

Ilveksen edustusjoukkueen kauden parhaana pelaajana palkittiin maalivahti Mika Hilander. Hila on torjunut tällä kaudella 10 nollapeliä ja mies valittiin uskomattomasti kaksi kertaa peräkkäin Veikkausliigan kuukauden pelaajaksi (heinäkuu ja elokuu).

Hilan lisäksi kauden toiseksi ja kolmanneksi parhaina pelaajina palkittiin loistavan kauden pelannut puolustajakapteeni Antti Hynynen sekä upeat kahdeksan maalia tällä kaudella tehnyt hyökkääjä Mika Lahtinen. Aina vahvasti esiintyvä Jussi Kujala palkittiin Jussi Linkosuon muistopalkinnolla.

Ilveksen edustusjoukkueen pelaajat olivat innokkaina jakamassa palkintoja junioriojoukkueiden parhaimmille pelaajille. Muun muassa hienot uransa tähän kauteen lopettavat Olli Vakkala ja Antti Ojanperä olivat palkitsijoina.


FC KTP - Ilves Arto Tolsa areenalla sunnuntaina 25.10 kello 13. Ottelu on mukana Yle TV2:n Futiskierroksessa. Koko ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Linkki kopioitu