Vuorinen kiittelee Lahden esimerkillisyyttä

Timi Lahti oli päättyneellä kaudella VPS:n parhaimmistoa. (Kuva: Juha Tamminen)

Vuorinen kiittelee Lahden esimerkillisyyttä

3.11.2015

VPS ja Timi Lahti solmivat tiistaina kaksivuotisen jatkosopimuksen. VPS-luotsi Petri Vuorinen on sopimuksesta mielissään.

- Timi on osoittanut vuosien aikana, että pystyy kantamaan vastuuta ja näyttämään esimerkkiä nuoremmille. Hän on kokenut ja hyvä toppari, Vuorinen myhäilee VPS:n sivuilla.

Lahti on pelannut Veikkausliigassa 106 ottelua, joissa hän on tehnyt neljä maalia. Vepsussa puolustaja on pelannut kaksi kautta ja 45 ottelua, joissa hän on tehtaillut nuo neljä maalia.

Linkki kopioitu