VPS jatkoi kapteeni-Koskimaan sopimusta

Kuva: Juha Tamminen

VPS jatkoi kapteeni-Koskimaan sopimusta

13.11.2015

Vaasan Palloseura on jatkanut kapteeni Ville Koskimaan sopimusta kahdella vuodella. Koskimaan sopimuksen myötä raitapaitojen toppariosasto alkaa olla täynnä.

Kokenut puolustaja Ville Koskimaa jatkaa tutussa nutussa, kun 32-vuotias toppari solmi kahden vuoden jatkossopimuksen VPS:n kanssa.

- Fiilikset ovat erittäin hyvät. Teimme kovan duunin viime kaudella säilyttääksemme sarjapaikan. Odotan jo kovasti, että pääsemme näyttämään olevamme parempia, VPS-puolustaja intoilee seuransa kotisivuilla.

- On tärkeää koko joukkueelle, että Ville haluaa olla osa Vepsun tulevaisuutta. Hän tulee olemaan isossa roolissa jälleen kentällä ja sen ulkopuolella, päävalmentaja Petri Vuorinen uskoo.

Koskimaa on pelannut urallaan Veikkausliigassa 234 ottelua, joista 204 VPS-paidassa. Puolustaja kertoo jatkopäätökseen syntyneen lopulta helposti.

- Keskusteluja käytiin toki muuallekin. Kun ulkomaan kortit menivät, ja kun katsoi kokonaiskuvaa myös perheen kannalta, oli Vaasa lopulta paras vaihtoehto, Koskimaa nyökkää.

Viime kaudella Koskimaa edusti Vepsua 31 ottelussa. Kausi 2016 tulee olemaan topparille jo yhdeksäs Raidan väreissä.

- Viime kaudesta jäi paljon parannettavaa. Odotan seuraavasta kaudesta urani parasta ja aion tehdä kovasti töitä sen eteen.

Koskimaan sopimuksen myötä VPS:n toppariosasto on valmis seuraavaan kauteen, sillä seurassa jatkavat myös Mikko Viitikko, Timi Lahti ja Nikko Boxall.

Linkki kopioitu