​Tammelan uudistamisesta päätöksiä tiistaina

Tammelan uudistushanke etenee. (Kuva: Juha Tamminen)

​Tammelan uudistamisesta päätöksiä tiistaina

16.11.2015

Tammelan stadionin uudistaminen saattaa ottaa ison askelen eteenpäin kuluvalla viikolla.

Suunnitteilla on stadionin uusimisen lisäksi asuin- ja liiketilan rakentaminen sen ympärille ja hanke nytkähtää Tamperelainen-lehden mukaan eteenpäin, jos yhdyskuntalautakunta hyväksyy tiistaina nähtäville asetettavaksi uudistukset mahdollistavan asemakaavaehdotuksen.

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Tammelan jalkapallostadionin kehittäminen jalkapalloilun ehdoilla 2013–2014 käydyn suunnittelukilpailun voittajatyön Hattutempun pohjalta.

Tavoitteena on kaavoittaa suunnittelualueelle 15 000 kerrosalaneliömetriä asuinrakentamista ja 5 000 kerrosalaneliömetriä muuta rakentamista.

Tammelan pallokenttä rakennettiin 1926­-31. Nykyisen muotonsa stadion sai 1993, kun kentälle rakennettiin nykyiset katsomot ja huoltotilat. Stadionin yleisökapasiteetti nykyisellään on noin 5 000 katsojaa.

Linkki kopioitu