Jussi Kujala päätöksestään: "Aika ei vaan riitä"

Jussi Kujala Ilveksen paidassa. (Kuva: Juha Tamminen)

Jussi Kujala päätöksestään: "Aika ei vaan riitä"

8.12.2015

Upean uran suomalaisessa jalkapallossa tehnyt Jussi Kujala kertoi tiistaina lopettavansa pelaajauransa Veikkausliigassa.

Kujala perustelee päätöstään Ilveksen verkkosivuilla.

- Kyllä se oli pitkälti se, että aika ei riitä tekemään kaikkia asioita kunnolla. Kun siinä on työ, pelaaminen ja perhe, niin tuntuu, että kaikista jää vähän paitsi. En halua sellaista, että menen vaan osallistumaan ja selviytymään pelistä. Haluaisin tehdä kaikki aivan täysillä, mutta aika ei vaan riitä. Lopettamispäätökseni oli todella lähellä jo viime kauden päätyttyä, mutta kun kaikki soittelivat minulle ja pyysivät vielä jatkamaan uraani, niin päätin antaa itselleni aikaa miettiä rauhassa jatkoani. Nyt olen tullut tällaiseen päätökseen ja samalla haluan antaa Ilveksen tämän kauden joukkueenrakentamiselle rauhaa, Kujala kertoo lopettamisen taustoista Ilveksen sivuilla, Kujala sanoo.

Kujalalle jäi hieno fiilis jalkapallourastaan.

- Paljon sain - niin Tampereella kuin maailmallakin. Sain nostaa Tampere Unitedin kanssa pyttyä Suomen mestaruuden kunniaksi ja kauden 2012 päätteeksi puolestaan olin mukana nostamassa Ilvestä Ykköseen. Sain pelata loppuunmyydyille katsomoille sekä Ratinassa että Tammelassa, ja se tuntui upealta. Viime kaudella sijoituimme Ilveksen kanssa hienosti kahdeksanneksi Veikkausliigassa ja tuntui, että itsestäni oli apua joukkueelle. Tavallaan Tampereella tuli kaikki saavutettua, Kujala kertaa.

Samalla päätökseen liittyy haikeutta.

- Tottakai tässä on hieman haikea fiilis. Toisaalta se palo ja innostus jalkapalloa kohtaan ei ole laantunut mihinkään. Haluan jatkaa jalkapallon parissa tavalla tai toisella. Tuskin pelaajana enää, mutta joskus kenties taustajoukoissa jossain roolissa. Olen kuitenkin nähnyt näiden kaikkien vuosien aikana niin paljon ja kokenut kaikenlaista. Olen myös nähnyt miten junioripuoli toimii Suomessa ja maailmalla, ja olen nähnyt erilaisten seurojen toimintaa vähän jokaisesta näkökulmasta, joten minulla on varmasti annettavaa. Valmentaminen myös kiinnostaa, Kujala toteaa Ilveksen sivuilla.

Linkki kopioitu