VPS hakee yhä maalivahtia

Kenestä tulee Henri Sillanpään perillinen? (Kuva: Juha Tamminen)

VPS hakee yhä maalivahtia

10.12.2015

VPS:lta puuttuu edelleen maalivahti. Valmentajien mukaan neuvotteluja on käyty useammankin kanssa ja treeneissä on käynyt muutamia vaihtoehtoja näytillä, mutta nimet eivät ole vielä löytäneet tietään paperille.

- Nimiä on pöydällä, mutta on tärkeää miettiä asiaa tarkasti. Hänellä pitää olla halu kehittyä ja auttaa seuraa. Maalivahdin pitää olla edelleen se, johon Vaasassa voidaan luottaa. Täältä löytyy loistavat olosuhteet ja valmentaja, joka tekee töitä heidän kehittymisen eteen, tuore maalivahtivalmentaja Henri Sillanpää sanoo seuran verkkosivuilla.

- Listalla on sekä koti- että ulkomaisia vaihtoehtoja, päävalmentaja Petri Vuorinen puolestaan paljastaa.

Tähän aikaan vuodesta myös maalivahdeilla on käynnissä peruskuntokausi, jolla pyritään rakentamaan tukeva kuntopohja seuraavaa kautta silmällä pitäen.

Sillanpään tavoitteena on auttaa nuoria maalivahteja kehittymään urallaan.

- Tulen aina paikalle pelaajia varten. Se on sitten heistä itsestään kiinni, kuinka paljon he haluavat ottaa oppia vastaan. Minulla on valtava halu jakaa nuoremmille niitä asioita, joita olen itse oppinut.

Linkki kopioitu