​Uusitalo viihtynyt HJK:n harjoituksissa

Markus Uusitalo on viihtynyt HJK:ssa. (Kuva: Juha Tamminen)

​Uusitalo viihtynyt HJK:n harjoituksissa

24.12.2015

Kaksivuotisella sopimuksella HJK:n paitaan marraskuussa siirtynyt maalivahti Markus Uusitalo, 18, on tuntenut olonsa kotoisaksi uuden seuransa harjoituksissa.

HJK on harjoitellut vajaan kuukauden päivät tiiviiseen tahtiin ennen joulutaukoa. Marraskuun lopussa treenaamisen aloittanut helsinkiläisseura on aloittanut uuteen kauteen valmistautumisen räväkästi valmentajansa Mika Lehkosuon alaisuudessa.

- On kyllä ollut hyvät fiilikset. Olen pikkuhiljaa päässyt paremmin mukaan ja treenit ovat menneet ihan hyvin, VPS:stä Klubiin siirtynyt Uusitalo kertoo.

Uusitalo loukkasi reitensä pari kuukautta sitten Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen tapahtumassa. Nyt FC Hongan kasvatti on kuitenkin täydessä kunnossa.

HJK:n toinen maalivahti on saksalainen Thomas Dähne, joka siirtyi Klubiin elokuussa Saksan Kakkosbundesliigaa pelaavasta RB Leipzigistä. Uusitalon mukaan yhteistyö virkaveljen ja maalivahtivalmentaja Ville Wallenin kanssa on alkanut mallikkaasti.

- Mielestäni meillä on siinä hyvä henki. Thomas on mukava kaveri ja Villenkin kanssa tulemme hyvin toimeen. Ville on vetänyt hyviä treenejä ja siinä on ollut paljon sellaisia juttuja mistä pidän, maalivahtilupaus selittää.

HJK jatkaa joukkueharjoituksia hiukan pidemmän joulutauon jälkeen 13. tammikuuta 2016.

Linkki kopioitu