Vaasan Palloseuralle uusi toimitusjohtaja
Vaasalainen Petri Fahler aloittaa VPS:n toimitusjohtajana helmikuun ensimmäinen päivä.
45-vuotias Petri Fahler korvaa eläkkeelle siirtyvän Eero Karhumäen, joka ehti toimia toimitusjohtajana 13 vuotta.
- Olen innoissani. VPS on brändinä todella kova sana, Fahler suitsuttaa seuran verkkosivujen mukaan.
Fahlerin vahvuudet ovat myynti- ja markkinointipuolella, joiden parissa hän on tehnyt töitä pitkälti päälle toistakymmentä vuotta. Viimeiset puolitoista vuotta Fahler on toiminut Anvialla aluepäällikkönä Vaasa-Seinäjoki-Kokkola-akselilla.
- On mielestäni erinomainen asia, että Petri tulee hieman jalkapallon ulkopuolelta toimintaan mukaan. Hän näkee tuoreilla silmillä toimintamme ja auttaa sitä kautta kehittämään seuraa eteenpäin, VPS:n hallituksen puheenjohtaja Riku Asukas sanoo.
Asukkaan mukaan VPS päätyi valitsemaan Fahlerin eritoten hänen myynti- ja markkinointiosaamisensa takia.
- Täytyy muistaa, että tulovirroista noin 70 prosenttia tulee yhteistyökumppaneiden sopimuksista, joten sen takia myyntiosaaminen korostuu. Koettiin että Petri oli kandidaateista ehdottomasti paras.
Haussa painotettiin lisäksi verkostoitumistaitoja.
- Minulla on hyvät kontaktit myös Etelä-Suomessa, Helsingissäkin työskennellyt tuleva toimitusjohtaja kertoo.
Fahlerilla töitä riittää heti alusta alkaen. Kesällä valmistuvan uuden stadionin myötä edessä on kiireinen kevät.
- Taloudellisella puolella on tarkoitus ottaa askelia eteenpäin jo pelkästään kasvattamalla liikevaihtoa. Lisäksi isona tavoitteena on kehittää markkinointia. Sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia on käytettävä tehokkaammin hyväksi, jotta saisimme myös nuorempaa väkeä katsomoon. On otettava koko some haltuun: Snapchat, Periscope, Instagram ja niin edelleen. Ja jo pelkästään nettisivuja täytyy päivittää tähän päivään, Fahler luettelee.
Vaikka ensi kesänä valmistuva stadion tulee houkuttelemaan lehtereilleen ihmisiä jo pelkästään uutuuden viehätyksen voimalla, tiedetään toimistolla, että siihen ei voida pelkästään tuudittautua.
- Pelaamme ensimmäiset liigapelit Kaarlen kentällä ja haluamme, että myös ne tapahtumat ovat viihtyisiä, jotta saisimme luotua uskottavan pohjan meidän toiminnalle myös uutta stadionia silmällä pitäen, Fahler huomauttaa.
- Vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea pystymme tekemään uuden stadionin myötä.