HJK:ssa odotetaan jo kauden ensimmäistä Stadin derbyä

HJK ja HIFK kohtaavat Liigacupissa 9.2. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK:ssa odotetaan jo kauden ensimmäistä Stadin derbyä

22.1.2016

Perjantaina pelattavan FC Infonet-ottelun jälkeen HJK:lla on reilu viikko aikaa hioa kuvionsa kuntoon lauantaina 30.1. alkavaa Liigacupia varten.

Liigacupin ensimmäisessä ottelussa kotonaan IFK Mariehamnin kohtaava Klubi voitti kilpailun viime kaudella ja lähtee puolustava mestarina kauden 2016 Liigacupiin.

- Totta kai lähdemme voittamaan jokaista ottelua, myös Liigacupissa. Liigacupin isoin merkitys on kuitenkin pelin kuntoon hiominen ja joukkueeksi hitsautuminen. Jokaiselle joukkueelle tulee aina uusia pelaajia, joiden pitää päästä sisään joukkueeseen. Hyvä että on paljon pelattavaa, kokenut Sebastian Sorsa tuumaa HJK:n verkkosivuilla.

- Onhan Liigacup myös luonteeltaan hieman erilainen kilpailu on Veikkausliiga ja Suomen Cup. Liigacupissa voi olla testipelaajia ja jokainen joukkue kokeilee vähän erilaisia juttuja ennen Veikkausliigakauden alkua. Kilpailu on kuitenkin aina kilpailu ja voitonnälkää löytyy, Sorsa sanoo.

Liigacupissa Klubi pelaa samassa alkulohkossa IFK Mariehamnin, FC Lahden, HIFK:n, PK-35:n ja FC Interin kanssa. Kolmen viikon päässä siintävä Talin hallissa pelattava Stadin derby saa Sorsankin innostumaan.

- Makeeta päästä pelaamaan heitä vastaan jo tässä vaiheessa. Pitkän linjan klubilaisena tällaiset derbyt sytyttävät kyllä. Tässä on meille hyvä tilaisuus ottaa IFK:sta niskalenkki.

Linkki kopioitu