Ilo hakee KuPSille menestystä nyt toimiston puolella
Miikka Ilon pelaajaura päättyi kauden 2015 jälkeen hiukan yllättäenkin, mutta nyt mies on jo täysin kotonaan uusissa tehtävissään KuPSin toimistolla.
Turusta Kuopioon kesäksi 2008 muuttanut Ilo valloitti otteillaan kuopiolaiskatsomon sydämet. 203 liigaottelua keltamustissa ja niistä suuri osa kapteenina nostivat hänet kupsilaisten kulttipelaajien joukkoon. Ilolle tuli aika täyteen KuPSin pelaajana, kun seura ilmoitti ennen kauden viimeistä peliä, ettei joukkueen kapteeni saa enää jatkosopimusta.
– Ainahan se on tyrmistys, kun saa kuulla vastoin toiveitaan peliuran loppumisesta. Olin ajatellut pelaavani vielä vuoden tai pari, mikäli paikat kestävät, ilo kertaa syksyä Savon Sanomissa.
– KuPSin toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen otti hyvissä ajoin puheeksi siirtymiseni toimistoon. Kypsyttelin peliurani jatkamista Kuopion ulkopuolella, mutta vähitellen ajatus kokonaan uudesta työstä vei voiton. Perheeni on niin hyvin kotiutunut Kuopiooon, että päätimme jäädä tänne.
Ilo ei jättänyt seuraa, johon hän oli kasvanut kiinni, vaan toimii nyt KuPSin yhteyspäällikkönä.
– KuPS-perhe on hieno yhteisö. Olen päässyt tutustumaan taustavoimiin pelivuosien mittaan, ja vastaanotto siirtyessäni toimistoon on ollut ilahduttava.
– Saan apua kaikilta, kun päämääräni on KuPSin auttaminen ja menestyksen rakentaminen, sanoo Ilo.
Kuopiossa on seurakulttuuria, mutta Ilon mielestä monia asioita voidaan tehdä entistä paremmin.
– KuPS on käsite, mutta toivon sen kasvavan kuopiolaisille entistä läheisemmäksi. Kuopiolaisten ei tarvitse etsiä suosikkijoukkuettaan ulkomailta. Jos jääkiekossa uskalletaan olla avoimesti oman kaupungin seuran kannattaja, niin tehdään se jalkapallossakin, sanoo Ilo, joka toivoo näkevänsä KuPSin pelipaitoja mieluummin kuin Valioliigan.
KuPS kokoaa parhaillaan joukkuetta ensi kesäksi. Seuraan on tarjolla paljon pelaajia, joita puuttuu useilta avainpaikoiltakin.
– Olen mukana joukkueen rakentamisessa. Tunnen liigapelaajat hyvin ja autan neuvotteluissa.
Ilon mielestä seuran brändin rakentamisessa auttaa paljon hyvä menestys.
– Emme halua viime kesän kaltaisia kausia. Tarvitsemme menestyvän joukkueen, jotta ystäviemme tie suuntautuu entistä useammin katsomoon.