VPS sopimukseen nuoren maalivahdin kanssa
VPS kertoo verkkosivuillaan, että maalivahti Mathias Östergård on solminut seuran kanssa yhden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.
Östergård torjui viime kaudella Kolmosessa pelaavan FC Kiiston riveissä. Hän harjoitteli syksyllä myös VPS:n kanssa.
- Mathias on treenannut ahkerasti ja kehittynyt Esa Kurjen opeissa. Halusimme antaa hänelle mahdollisuuden ylempänä, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen kertoo.
- Sain viime kaudella paljon rutiinia tekemiseeni. Oli ihan eri asia pelata miesten pelejä. Nyt on tarkoitus kehittyä koko ajan lisää. Tavoitteena on olla jonain päivänä liigan ykkösvahti, Östergård suunnittelee VPS:n sivuilla.
Vepsulla on nyt sopimus kahden maalivahdin kanssa, kun Östergårdin lisäksi joukkueessa torjuu Juuso Kevari. Kahdesta maalivahtisopimuksesta huolimatta VPS:llä on tarkoitus palkata vielä yksi veskari.
- Koko ajan on haku päällä. Haluamme olla täysin varmoja asiasta ennen kuin lyömme mitään lukkoon.
Näyttöjä on ollut antamassa muun muassa amerikkalaisvahti Craig Hill, joka edusti viime kaudella FC KTP:tä.