​Vuorinen ilahtui Soirin uusitusta jatkosopimuksesta

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen on tyytyväinen saadessaan pitää Pyry Soirin Vaasassa ainakin kauden 2017 loppuun saakka. (Kuva: Juha Tamminen)

​Vuorinen ilahtui Soirin uusitusta jatkosopimuksesta

5.2.2016

VPS ilmoitti torstaina pidentäneensä laiturinsa Pyry Soirin sopimusta vuodella. Nyt nuorukaisen kontrahti ulottuu kauden 2017 loppuun asti.

"Vepsun" päävalmentaja Petri Vuorinen on iloinen saadessaan pitää Soirin Vaasassa vielä kahden kauden ajan.

- Kiinnostusta oli Pyryä kohtaan monesta muustakin suunnasta jo nyt, joten olen todella mielissäni sopimuksen syntymisestä. Pyry onnistui viime kaudella todella hyvin ja hänen jatkosopimuksensa on palkinto koko seuralle hyvin tehdystä työstä, Vuorinen ilakoi VPS:n sivuilla.

Soiri, 21, valittiin viime kaudella VPS:n parhaaksi pelaajaksi. Hän pelasi yhtä lukuun ottamatta kauden kaikissa liigaotteluissa ja teki niissä neljä maalia.

Linkki kopioitu