Jatkuuko Klubin tappioton putki?

HJK saa vieraita Virosta. (Kuva: Juha Tamminen)

Jatkuuko Klubin tappioton putki?

24.2.2016

HJK pelaa torstaina kauden toisen harjoitusottelunsa Talin hallissa. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 14.15. Vastaan asettuu virolainen Nõmme Kalju, josta tulee vuoden toinen Klubin kohdannut virolaisseura. FC Infonet kaatui tammikuussa 1-0 Lassi Lappalaisen osumalla.

HJK:n ja Kaljun viimeiset kohtaamiset ovat kaikilla Klubi-faneilla tuoreesti muistissa. Joukkueet kohtasivat vuonna 2013 Mestarien liigan toisella karsintakierroksella, jossa tallinnalaiset pudottivat sensaatiomaisesti Klubin jatkosta yhteismaalein 2-1. Vaikka kyseessä on harjoitusottelu, on pelissä revanssihenkeä.

HJK:lle ottelu on viimeinen ennen pientä huilitaukoa, jonka jälkeen joukkue suuntaa Espanjan Marbellaan viikon mittaiselle harjoitusleirille. Kaljulle torstain ottelu on todella tärkeää valmistautumista vajaan kahden viikon päästä alkavaan Meistriliigaan, jonka voittoa virolaisjoukkue lähtee tavoittelemaan. Viime kaudella Kalju nappasi europelipaikan sijoittumalla sarjassa kolmanneksi. Arpa voi siis heittää HJK:n ja Kaljun myös tällä kaudella vastakkain eurokentillä.

-Kansainvälisiä otteluita on harvoin liikaa ja harjoitusottelut mahdollisia eurocup-vastustajia vastaan ovat aina tärkeitä. Nõmmellä on hyvä joukkue ja sarja alkamassa parin viikon päästä ja varmasti he tulevat tänne parhaalla miehityksellään, kertoo HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo Klubin verkkosivuilla.

HJK ei ole vielä tämän vuoden puolella hävinnyt, kun Liigacupin alkulohkokin sujui tappioitta. Avausottelun voiton jälkeen tuloksena oli kuitenkin neljä tasapeliä, mikä tarkoitti lohkovoiton lipumista FC Lahdelle.

-Liigacupin positiivisin asia oli ehdottomasti nuorien pelaajien ajaminen sisään. HJK:ssa on tällä kaudella vahvaa nuorennusleikkausta ja Liigacupissa nähtiin monta debyyttiä edustusjoukkueen kanssa. Kuinka paljon he tulevat sitten pelaamaan Veikkausliigan peleissä, sen aika näyttää. Liigacupissa nuoret pärjäsivät hyvin ja tärkeä askel on nyt otettu, Lehkosuo kehuu.

-Joukkueen vahvuudesta kertoo, että nousimme neljässä ottelussa takaa tasoihin, pari kertaa jopa kahden maalin päästä. Totta kai jokainen meistä haluaisi voittaa jokaisen pelin, mutta ennen Veikkausliigan alkua tärkeintä ei ole voittaminen, vaan oman pelin hiominen, Lehkosuo tuumaa.

HJK-Kalju FC torstaina 25.2. kello 14.15 Talin jalkapallohallissa. Otteluun on vapaa pääsy.

Linkki kopioitu