VPS testasi pelaajiaan Botniahallilla

Kuva: Juha Tamminen

VPS testasi pelaajiaan Botniahallilla

25.2.2016

Vaasan Palloseura tekee tällä kaudella yhteistyötä Kvantian kanssa, joka seuraa mobiiliteknologian kautta pelaajien palautumista, kuormitusta ja suorituskyvyn muutoksia.

Reaaliaikainen seuranta vaatii myös ahkeraa testaamista. VPS vietti eilen kauden toista testipäivää Botniahallilla.

- Tämä oli nyt toinen testi. Ensimmäistä kertaa testasimme pelaajat tammikuun toisen viikon alussa. Testikertoja pidetään vuoden aikana kuusi, minkä lisäksi pelaajat vastaavat päivittäin lyhyisiin, psykometrisiin kyselyihin, sekä arvioivat jokaisen harjoituksen rasituksen tasoa, kertoi Vepsun kanssa tiivistä yhteistyötä Kvantian puolelta tekevä ja testit vetänyt Ville-Pekka Inkilä seuran verkkosivujen mukaan.

Testipäivä on pelaajille pitkä. Nytkin paikalle saavuttiin kello 7.30 ja testit alkoivat kahdeksalta ja kestivät puoli viiden hujakoille. Välissä tietenkin pidetään ruokataukoja. Päivittäisen tekemisen ja myös testaamisen kautta yritetään ymmärtää pelaajien yksilöllisiä fysiologisia ja psykologisia profiileja. Kattavan testikavalkadin tarkoitus on siis mitata muutakin kuin lukuja paperilla.

- Eka kerta meni totuttautumisessa, mutta nyt oli nähtävissä, että pelaajat omistautuivat ja uskalsivat mennä äärirajoille. Haluamme luoda ympäristön, joka on turvallinen ja kannustava sille, että jokainen uskaltaa ja haluaa pusertaa itsestään maksimitehot ja enemmänkin irti, Inkilä analysoi.

Testit alkoivat kehon koostumusten mittauksilla. Sen jälkeen vuorossa oli räjähtävyyden, suoran nopeuden ja reaktiivisen voiman testaaminen 10-, 20- ja 30 metrin juoksuilla, viisloikan, kevennyshyppyjen, staattisten hyppyjen ja pudotushyppyjen myötä. Pitkä päivä jatkui ruokailun jälkeen voimantuoton mittaamisella usein eri liikkein ja tavoin. Sen jälkeen vuorossa olivat kestävyystestit 60 sekunnin jaksoissa ja kimmo-kestävyyden mittaaminen pompuilla lyhyen ajan sisällä. Päivä päättyi Yo-Yo-testillä, jossa juostaan lyhyellä ajalla ja korkealla intensiteetillä. Juoksutesti muistuttaa perinteisempää beep-testiä.

- Päivä on pitkä, mutta se on perusteltua, sillä siten kaikki ominaisuudet testataan mahdollisimman laajasti ja ei tuijoteta vain tiettyjä asioita. Futis on laji, jossa tarvitaan monenlaisia taitoja ja jakaumat ovat vielä pelipaikkakohtaisia. Täten pystymme rakentamaan jokaiselle yksilöllisen treeniohjelman ja vieläpä pelipaikkaprofiiliin sopivan sellaisen, Inkilä veisteli.

Testitulokset itsessään olivat hyviä. Kehitystä oli ainakin ensivaikutelman mukaan saavutettu. Sokaistua ei silti tuloksista sovi, vaan töitä tulee jatkaa koko ajan.

- Vaatii syvempää analyysia miten kehitys tuloksissa lopulta ilmeni, mutta positiivinen kuva päivästä jäi. Toki, kun menetelmiä muutetaan, kehitystä tapahtuu nopeasti aluksi. Nyt pitää osata säilyttää tiettyjä asioita ja muuttaa jotain, jotta saamme ylläpidettyä samanlaisen kehityskäyrän.

Linkki kopioitu