VPS-joukkue kävi tutustumassa uuteen stadioniin
Vaasan Palloseuran edustusjoukkue vietti viime viikon perjantaina iltapäivän tutustuen vielä keskeneräiseen Elisa stadioniin.
Rakennustöitä johtava WasaConin Timo Pahkala esitteli Vepsun verkkosivujen mukaan pelaajistolle, valmennukselle ja joukkueenjohdolle rakenteilla olevia pukuhuonetiloja sekä katsomotiloja kerros kerrallaan perjantai-iltapäivällä, kun rakennustyöt olivat jo menneeltä viikolta loppuneet.
Vielä ovat hommat vaiheessa, mutta pelaajien päät pyörivät siihen malliin, että tämänhetkinenkin tilanne herätti innostusta. Etenkin tulevan pukuhuonetilan seinälle ripustettu pohjapiirustuskartta keräsi ympärilleen pelaajia ja vastakkaisella seinällä ollut iso VPS-lakana toi tunnelmaa vielä kovin harmaaseen huoneeseen.
Yläkerran tasanteilta avautuneesta näkymästä pystyi jo kuvittelemaan kylmästä talvisäästä huolimatta käynnissä olevan matsin, kesäisen tunnelman ja katsomon pullollaan ihmisiä. Pelaajien keskuudessakin alkoi käydä kiihtyvä puheensorina.
Kierroksen päätteeksi Pahkala sanoi vielä muutaman sanan ja pelaajat antoivat aplodit mielenkiintoisesta puolituntisesta, jonka perusteella voi ounastella upeaa futiskesää.