Azubuike Egwuekwe tutustui Savon Sanomat Areenaan
Perjantai-iltana Kuopioon saapunut nigerialaistoppari Azubuike Egwuekwe on ehtinyt tutustua kaupunkinäkymiin muutaman päivän ajan. Tiistaina oli vuorossa ensimmäinen visiitti seuran kotistadionille Savon Sanomat Areenalle.
Egwukwelle on KuPSin verkkosivujen mukaan jo varattu oma paikka joukkueen pukukopissa. Varustekaapin oveen on kiinnitetty pelaajan oma nimitarra. Puolustaja kävi ottamassa ensituntumaa stadionin peliolosuhteisiin harjoittelemalla jalkapallonurmella puolen tunnin ajan muutaman pelikaverin kanssa. Pelaaja tutustui stadionin muihinkin tiloihin ja kävi tervehtimässä seuran toimistoväkeä. Ensivisiitti sujui erittäin lämminhenkisissä merkeissä.
Nigerian A-maajoukkuepelaajan siirtyminen Kuopioon on noteerattu maailmalla laajasti. Fanitkin ovat jo lähettäneet ensimmäiset tervehdyksensä uudelle KuPS-pelaajalle: toimiston pöydälle on saapunut kevään aikana muutamia pelaajalle henkilökohtaisesti osoitettuja postikirjeitä. Azibuike sai fanipostin tänään haltuunsa.