KuPS selvin numeroin jatkoon Suomen Cupissa

KuPS selvin numeroin jatkoon Suomen Cupissa

18.3.2016

Kuopion Palloseura eteni perjantai-iltana Suomen Cupissa viidennelle kierrokselle.

Urpolan jalkapallonurmella pelattu neljännen kierroksen cup-ottelu Mikkelin Palloilijoita vastaan päättyi kuopiolaisten ansaittuun 3-0-voittoon. Kuopiolaiset etenivät cupissa 32 parhaan joukkueen joukkoon.

Ensimmäinen jakso taisteltiin maaleitta. Kuopiolaiset onnistuivat saamaan pallon mikkeliläisten verkkoon saakka, osuma hylättiin paitsiona ja tauolle mentiin 0-0-lukemissa. Hyökkääjä Patrik Alaharjula viimeisteli toisen jakson alussa 0-1 ja vaihdosta kentälle päässyt keskikenttäpelaaja Jani Mahanen iski 0-2. Puolustaja Azubuike Egwuekwe viimeisteli 0-3 osuen ensi kertaa KuPS-paidassa. Maalivahti Johannes Kreidl piti oman verkon puhtaana loppuun saakka.

Kuopiolaiset saavat vastaansa 5. kierroksella joko Tampereen Palloveikot tai Ekenäs IF:n. Nämä joukkueet pelaavat keskinäisen 4. kierroksen ottelunsa lauantaina Tampereella ja ottelun voittaja pääsee isännöimään kuopiolaisia omalle kotiareenalleen. Viidennen kierroksen cup-ottelu pelataan alempisarjalaisen kotikentällä.

KuPS: Johannes Kreidl, Tuomas Rannankari, Azubuike Egwuekwe, Babacar Diallo, Joona Lautamaja, Patrick Poutiainen, Urho Nissilä, Mika Ääritalo, Petteri Pennanen, Saku Savolainen (73 min Jani Mahanen), Patrik Alaharjula

Linkki kopioitu