VPS ja Jaro kihelmöivässä Cup-derbyssä lauantaina

Thomas Kula pelasi kaksi edellistä kautta VPS:ssä. Nyt hän edustaa Jaroa.

VPS ja Jaro kihelmöivässä Cup-derbyssä lauantaina

18.3.2016

Vaasan Palloseura kohtaa Suomen Cupin viidennellä kierroksella FF Jaron Pietarsaaren Tellushallissa. Ottelu vislataan käyntiin lauantaina kello 15:15.

VPS pelasi hyvän Liigacupin ja on sen jälkeen kaatanut harjoitusotteluissa VIFK:n ja juuri Jaron. Edellinen Jaro-kamppailu käytiin viime viikonloppuna ja tuolloin VPS oli parempi lukemin 2-1.

Avausjaksolla VPS oli tuolloin punapaitoja selkeästi parempi, mutta toisella puoliajalla Jaro pääsi raitapaitojen heikompien otteiden myötä peliin mukaan. Tästä huolimatta ottelun kaikki maalit tehtiin toisella jaksolla, eli VPS nousi 1-0-takaa-ajoasemasta voittoon.

Tällä kertaa pelin henki on erilainen. Se on tulos tai ulos.

- Suomen Cup on meille tosi tärkeä kilpailu, joten pelin luonne muuttuu. Harjoituspelissä tuloksella ei ole niin suurta merkitystä, mutta cup-ottelussa on. Cupin ottelut ovat kerrasta poikki ja se luo mahtavan latauksen yksittäiselle ottelulle. Kyseessä kun on vielä paikallispeli, niin tässä tilanteessa ei paljon kovempaa panosta voi ollakaan, päävalmentaja Petri Vuorinen toteaa joukkueensa verkkosivuilla.

Kilpailuna Suomen Cup on Vepsulle tärkeä monesta syystä, mutta myös siksi, että matka finaaliin ei ole niin älyttömän pitkä.

- Varmasti kaikille osallistuville joukkueille Cupilla on iso merkitys, sillä kuten meidänkin tilanteessamme, neljästä pelistä voitto riittää finaaliin. Tulemme tekemään kaikkemme että menestymme, Vuorinen paaluttaa.

Vepsun terveystilanne vaikuttaa ottelun alla hyvältä, jotenkin siltäkin kantilta katsottuna enteet loistavalle futiskamppailulle ovat olemassa.

- Pientä flunssaa on ollut viime aikoina joukkueen keskuudessa, mutta tilanne ei ole paha. Loukkaantumisestaan toipuva Timi Lahti on ainoa, joka on varmasti poissa lauantaina.

Lisämielenkiintoa mittelöön tuo se, että Jaro-paidassa pelaa VPS:ssa kaksi edellistä kautta esiintynyt Thomas Kula. Ykköseen viime syksynä tippuneen Jaron paidassa puolestaan on kausien 2012-14 aikana pelannut nykyään Palloseuraa edustava Kevin Peth. Myös päävalmentaja Petri Vuorinen ja kakkosvalmentaja Jani Sarajärvi edustivat aikanaan peliurillaan pietarsaarelaisia.

Linkki kopioitu