VPS:lle niukka tappio Ruotsissa
Vaasan Palloseura kohtasi lauantaina Allsvenskanissa pelaavan GIF Sundsvallin vieraskentällä. Ruotsalaisjoukkue vei voiton 1-0.
Pelissä kohtasivat kaksi hyvin samantyyppistä, pallonhallinnan kautta peliä kontrolloimaan pyrkivää joukkuetta. Peli oli tasainen ja sen ratkaisu nähtiin 12. minuutilla, kun Sundsvall päätti todella nopean hyökkäyksensä maalin muodossa. Tuo maali jäi ottelun ainokaiseksi.
- Tuloksellisesti hävittiin ottelu siihen maaliin. Joitain paikkoja meillä ottelun aikana oli, mutta emme onnistuneet niitä hyödyntämään, jutteli puhelimitse tavoitettu päävalmentaja Petri Vuorinen VPS:n verkkosivujen mukaan.
Vuorinen näki hyvänä asiana, että VPS pystyi haastamaan Allsvenskan-tason joukkueen "todella tasaväkisesti". Hänen mielestään ottelu toimi myös erinomaisena kenraaliharjoituksena ennen sarjakauden avaavaa HJK-vierasottelua 8.4. Parannettavaa löytyi kuitenkin, kuten aina.
- Syöttöjen ja pelitilannevalintojen suhteen laatu ei ollut ottelun alusta saakka riittävän hyvällä tasolla. Emme myöskään päässeet kääntymään vastustajan linjojen välissä tarpeeksi, Vuorinen analysoi.
VPS: Kobozev(mv), Lampi, Koskimaa, Boxall, Engström, Laatikainen (Peth), Lähde (Viitikko), Hertsi, Vahtera (Voutilainen), Soiri (Levänen), Tamminen.
Penkillä: Kevari(mv), Ämmälä.