SJK jatkaa cupissa VPS:n kustannuksella

SJK jatkaa cupissa VPS:n kustannuksella

21.4.2016

Vaasan Palloseura hävisi Respect Suomen Cupin kuudennen kierroksen ottelun Botniahallin ulkotekonurmella SJK:lle lukemin 1-2 ja tippui kilpailusta.

Ottelun alku oli tasainen. Sen jälkeen VPS nappasi kuskin paikan hienoisesti ainakin pallonhallinnan osalta. Rakentelu takelteli aluksi hieman, mutta jakson loppua kohden ottelu siirtyi koko ajan enemmän vaasalaisten hallintaan.

SJK oli toki vaarallinen vastaiskuistaan ja yhden sellaisen päätti nimenomaan Tuco 26. minuutilla sijoittaen pallon Jussi Vasaran syötöstä isäntien maaliin. Tilanne lähti VPS:n kulmapotkun jälkitilanteesta. VPS:n tasoitusmaali 36. minuutilla syntyi Loorents Hertsin lapikkaasta upean nopean hyökkäyksen päätteeksi Hertsi on melkoisessa iskussa, sillä hän on tehnyt nyt kolmessa viimeisessä ottelussaan kolme maalia.

Muitakin paikkoja Vepsulla avausjaksolla oli, mutta esimerkiksi Andre Clennonin laukaus läpiajosta painui yli ja ohi maalin.

Toisella puoliajalla SJK nappasi pelin selvästi otteeseensa. Ensimmäinen kymmenminuuttinen meni täysin SJK:n hallinnassa. VPS alkoi hiljalleen saada jälleen juonesta kiinni, kun Roope Riski vapautti Tucon iskemään toisen maalinsa ottelussa.

Pahaan paikkaan tulleen osuman jälkeen VPS kapusi jälleen hallitsevammaksi osapuoleksi ja sai hyviä paikkoja vielä viimeisen puolituntisen aikana painaen vahvasti päälle. SJK-puolustus kuitenkin kesti. Tällä tuloksella SJK jatkaa Suomen cupin seitsemännelle kierrokselle.


VPS - FC Inter Kaarlen kentällä sunnuntaina 24.4. kello 16.00. SJK-Ilves Jouppilanvuoren tekonurmella sunnuntaina 24.4. kello 16.00. Ottelut esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu