​Vuorinen Strandvallista: "Tuo kokemusta pelillisesti"

Petri Vuorinen kaavailee Sebastian Strandvallin ottavan paikan VPS:n keskikentän keskeltä. (Kuva: Juha Tamminen)

​Vuorinen Strandvallista: "Tuo kokemusta pelillisesti"

12.5.2016

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen on tyytyväinen saadessaan tutun miehen, Sebastian Strandvallin, takaisin Vaasaan.

VPS tiedotti keskiviikkona Strandvallin palaavan joukkueeseen kauden loppuun asti ulottuvalla sopimuksella. Vuorisen kertomuksen mukaan neuvottelut käynnistyivät varsin huvittavissakin merkeissä.

– Oli vaihdettu "Seban" kanssa kuulumisia jo pari viikkoa aiemmin muissa asioissa, enkä edes tiennyt, että hän on palannut, kun luin lehdestä, että hän on palaamassa Vepsuun. Piti soittaa Seballe ja kysyä, onko hallitus tehnyt minun ohitseni jotain päätöksiä, Vuorinen vitsaili VPS:n sivuilla.

Neuvottelut käynnistyivät ja kaksikko kävi läpi, onko sopimuksen syntyminen mahdollista ja mikä tahtotila on puolin jos toisin. Nyt keskusteluja on jo käyty pelitavan osalta.

– Kävimme läpi, mitä olemme harjoitelleet ja tehneet ja katsottiin vähän klippejäkin peleistä. Olen kaavaillut Sebaa keskikentän keskustaan. Olemme pelanneet tähän mennessä lähes koko ajan kolmella keskikenttäpelaajalla.

Strandvallin peliluvan saapumisesta jo perjantain PS Kemi -otteluun ei ole vielä varmuutta.

– En osaa vastata tuohon. Hän on kokoonpanossa heti, jos pelilupa tulee.

Strandvall tuo Vuorisen mukaan nuoreen Vepsun joukkueeseen paljon johtajuutta.

– Hän tuo kokemusta pelillisesti ja hän on toiminut joukkueen kapteenina aikaisemmin. Sen lisäksi hän tuo kokemusta ulkomailta. Saimme ison määrän johtajuutta, Vuorinen totesi.


VPS - PS Kemi Kaarlen Kentällä perjantaina 13.5. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu