KuPS:sta Punainen Sulka -seura
Kuopion Palloseura on kutsuttu ensimmäisenä jalkapalloseurana Punainen Sulka -seuraksi.
Kuopion Palloseuran Veikkausliigajoukkue, A-nuorten SM-sarjajoukkue, B-nuorten SM-sarjajoukkue ja KuPS B2-joukkue kantavat peliasuissaan Punaista Sulkaa. Kaikki nämä joukkueet pelaavat omissa pääsarjoissaan. Lisäksi muut juniorijoukkueet ja tenavaliigajoukkueet pyrkivät tuomaan tunnetuksi Punainen Sulka-keräystä mahdollisuuksien mukaan toiminnassaan.
Kuopion Palloseura on vuosikymmenien ajan toiminut esimerkillisesti lasten ja nuorten hyväksi ollen eräs merkittävimmistä jalkapalloseuroista Suomessa, niin edustusjoukkue- kuin junioritasoilla. Seura on toiminut kautta aikojen juuri kuten Punainen Sulka ajatus toivoo: lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Se on antanut tuhansille nuorille mahdollisuuden hyvään ja terveeseen harrastukseen, joka on parhaimmillaan mahdollistanut monen pelaajan kohdalla siirtymisen harrastuksesta ammattiin.
"Kummina" tässä toimii Lions K-piirin ja Kuopion vanhin klubi LC Kuopio. Lions järjestö ja KuPS yhdessä toivomme, että voimme viedä tietoa eteenpäin Punainen Sulka-keräyksestä suomalaisten tietoisuuteen, jonka tuotto tullaan jakamaan nuorisotyöhön lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Itsenäinen Suomi ja Kansainvälinen Lions-järjestö viettävät 100-vuotisjuhliaan 2017. Keräyksen suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö.
- On hienoa olla mukana tässä juhlavuoden keräyksessä. Keräyskohde on lähellä meidän arvojamme eli syrjäytymistä ehkäisevää nuorisotyötä, jota KuPS on tehnyt jo 90 vuoden ajan, KuPS Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen muistuttaa.
KuPS – HIFK sunnuntaina 10.7. kello 17.00 Savon Sanomat Areenalla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.