Muurisen ja Lehkosuon kohtaaminen tuo oman panoksensa derbyyn

Mika Lehkosuo kohtaa vanhan valmentajansa. (Kuva: Juha Tamminen)

Muurisen ja Lehkosuon kohtaaminen tuo oman panoksensa derbyyn

9.8.2016

HIFK:n ja HJK:n välisessä Stadin derbyssä on keskiviikkona paljon pelissä.

HIFK:n päävalmentajaksi loppukauden kattavalla sopimuksella siirtynyt Antti Muurinen on voittanut pitkän ja menestyksekkään valmentajauransa aikana seitsemän Suomen mestaruutta. Muurinen on HJK:n päävalmentajana toimiessaan valmentanut myös HJK:n nykyistä päävalmentajaa Mika Lehkosuota.

– Meillä on kuitenkin jonkinlainen historia 90-luvulta lähtien eli matkaa on taitettu vuosikymmenten saatossa. Arvostan Anaa tosi paljon. Tietysti olemme kohdanneet tässä vuosien saatossa montakin kertaa. Ensitreffit on siis jo koettu. Muistan ensimmäisen pelin Hongan riveissä, silloin oli erilainen tilanne. Nyt tämä menee jo molemmilta rutiinilla, Lehkosuo kertoo HIFK:n sivuilla.

– Jalkapallo on täynnä suuria tunteita. Minusta on aina mielenkiintoista kohdata sellainen valmentaja, jota on itse saanut joskus valmentaa. Se voi kertoa siitä, että olenkohan ollut liian kauan näissä hommissa. Minusta on upeata olla tässä mukana pitkästä aikaa. "Bana" on tehnyt loistavaa työtä joukkueen kanssa. Joskus aikoinaan totesin, että varmasti kaikille suomalaisvalmentajille on hienoa valmentaa maajoukkuetta ja HJK:ta. Nyt on pakko lisätä siihen myös HIFK, Muurinen puolestaan toteaa.

HIFK-HJK keskiviikkona 10.8. kello 18.30 Sonera Stadiumilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu