Vuorinen ei selitellyt: "Onnea IFK:lle"
VPS:n peräti seitsemän kotivoiton putki katkesi ja Elisa Stadionin taika murtui ensi kerran sunnuntaina IFK Mariehamnin oltua vahvempi lukemin 0-2.
Vierasjoukkue otti otteen pelistä jo reilun 10 minuutin jälkeen Kristian Kojolan osumalla, mutta ottelu ei toki siihen ratkennut.
– Kesti alussa hetken, että saimme luotua painetta vastustajan päätyyn ja maalin jälkeen homma aina vaikeutuu hetkeksi. Tulimme kuitenkin hyvin peliin mukaan ja saimme kontrollin. Pääsimme boksin lähelle, mutta ajoittain olisimme voineet vielä paremmin edetä, kun pääsimme ensimmäisen heidän ensimmäisen linjan, eli hyökkääjien ohi, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen totesi.
Steven Morrisseyn toinen keltainen kortti heti tauon jälkeen ei helpottanut Vepsun tehtävää.
– Stevenin ulosajon jälkeen jouduimme juoksemaan hetken perässä, mutta muutamien muutosten jälkeen otimme kontrollin yhden miehen alivoimallakin. Emme kuitenkaan onnistuneet luomaan tarpeeksi tekopaikkoja ja vastustaja puolusti hyvin.
- Onnea IFK:lle, että voittivat meidät täällä, Vuorinen totesi.
VPS-HJK sunnuntaina 21.8. kello 18.30 Elisa Stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.