Daniel Sjölund valitsee kahden IFK:n välillä

Daniel Sjölund valitsee kahden IFK:n välillä

19.8.2016

Pitkän uran ulkomailla tehnyt Daniel Sjölund lähestyy ratkaisujaan kauden 2017 suhteen.

Sjölund kertoi alkuviikolla ilmoittaneensa päävalmentaja Hans Backelle, että ei aio enää palata maajoukkuetehtäviin, joten jatkon osalta avoinna on vielä seurajoukkuekysymys.

Erinomaisesti Allsvenskanin IFK Norrköpingissä esiintyneen Sjölundin osalta todellisia vaihtoehtoja on enää kaksi: jatko "Pekingissä" tai paluu kotiin ja IFK Mariehamnin riveihin. Norrköping on nyt ottanut neuvotteluyhteyden jatkon suhteen.

- Ei pidä koskaan ottaa itsestään selvyytenä, että seura haluaa pitää, joten toki on mukava että yhteydenotto tuli ensin heiltä. Istumme pöytään toisen kerran parin viikon päästä ja keskustelemme jatkosta, Sjölund kertoi.

- Riippumatta siitä miten tässä käy, minulla on kaksi hienoa vaihtoehtoa joista valita.

Yhden asian Finströmissä syntynyt ja IFK Mariehamnista maailmalle lähtenyt "Daja" sanoo kuitenkin varmaksi itsensä ja perheensä puolesta.

- Ennemmin tai myöhemmin muutamme kotiin Ahvenanmaalle. Kysymys on vain siitä koska.


IFK Mariehamn-HIFK sunnuntaina 21.8. kello 18.30 Wiklöf Holding Arenalla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: Nya Åland
Linkki kopioitu