Neljä seuraa uusiin voittoennätyksiin

Ilves ja VPS ovat kumpikin rikkoneet ennätyksensä. (Kuva: Juha Tamminen)

Neljä seuraa uusiin voittoennätyksiin

19.10.2016

Veikkausliigakausi 2016 jää historiankirjoihin ainakin neljän seuran osalta uuden voittoennätyksen myötä.

Uuden ennätyksensä ovat kirjanneet jo ennen kauden päätöskierrosta IFK Mariehamn, VPS ja Ilves sekä luonnollisesti myös ensimmäistä Veikkausliigakauttaan pelaava PS Kemi.

IFK Mariehamnin aiempi ennätys 14 voittoa on kausilta 2013 ja 2014. Nyt Grönvitt on ylittänyt aiemman ennätyksenä jo kahdella voitolla.

VPS:n aiempi ennätys on niin ikään 14 voittoa kaudelta 2001 – nyt Vepsulla on ennen päätöskierrosta koossa jo 15 voittoa.

Ilveksen voittoennätys 13 on niinkin kaukaa kuin kaudelta 1991 ja menee nyt komeasti rikki, sillä voittoja on koossa nyt 15.

PS Kemi puolestaan on hilannut oman voittoennätyksensä debyyttikaudellaan jo 10 voittoon.

PK-35 Vantaa ei myöskään ole nykyisellä nimellään pelannut aiemmin Veikkausliigaa, joten joukkueen tähän mennessä kokoamat kolme voittoa on omalla tavallaan ennätys sekin.


Kauden 2016 kaikki Veikkausliigan ottelut esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu