Pasoja JJK:n toiminnasta: "Paljon kehittymistä on tapahtunut"
JJK:n nykyinen päävalmentaja Juha Pasoja otti valmennusuransa ensiaskeleet pelaamisen ohella jo kaudella 2011 ja on toiminut vuosien varrella niin A- ja B-nuorten kuin reservijoukkue Villikettujenkin parissa.
Useat nykyisen edustusjoukkueen pelaajat ovatkin Pasolle tuttuja jo juniorivuosiltaan ja myös juniorijoukkueiden toiminta on tullut pääkäskijälle tutuksi.
- Paljon kehittymistä on tapahtunut seurassa kauttaaltaan – mutta tietenkin kehitettävää vielä riittääkin. Junioripuolella pelaajapolku edustusjoukkueeseen kaipaa edelleen hiomista, mutta sen eteen tehdään töitä kaiken aikaa. Mennään kohti sitä, että saadaan täysi hyöty irti oman kylän pojista jatkossakin, Pasoja toteaa JJK:n sivuilla.
Nytkin joukkueen kaksi kokeneinta, Matti Lähitie ja Mikko Manninen ovat omalta osaltaan tekemässä töitä oman kylän poikien kehittämisen eteen toimien edustusjoukkueessa pelaamisen lisäksi valmennustehtävissä junioripuolella. Pasoja nostaakin joukkueensa konkarikaksikolle hattua.
- Massella ja Manulla on takana jälleen raskaat kaudet – päivät venyvät pitkiksi ja palautuminen vaatii erityistä huolenpitoa, kun kenttätunteja tulee niin pelaajan kuin valmentajankin roolissa. Manukin monesti käy omien treeniensä jälkeen pyörähtämässä Harjulla pikaisesti suihkussa ja lähtee saman tien vetämään B-junnujen treenejä. Mutta toki heillä jo oma kokemus auttaa paljon pysymään kunnossa, kun tietää jo mitä tekee.
Seuran kehittymisen lisäksi myös Pasoja itse on kehittynyt valmentajana vuosien varrella.
- Etenkin sellainen kokonaisvaltainen valmentaminen on parantunut. Erilaisten yksilöiden huomioonottaminen paremmin ja sitä kautta yksilöt saa paremmin tukemaan joukkuetta.
- Ulosanti on valmentajana erittäin tärkeää: miten saa omat ajatuksensa ilmaistua niin, että pelaajat ymmärtävät ne. Siinä olen myös kehittynyt, saa ajatuksensa puettua sanoiksi paremmin.
Konkreettinen palkinto hyvin menneestä kaudesta liiganousun lisäksi tuli kauden päättävässä JJK-gaalassa, jossa Pasoja palkittiin Vuoden valmentajana. Valinta on seuran muiden valmentajien tekemä.
- Tuntuu tietenkin hyvälle, että kollegat arvostavat. Mutta kyllähän kiitos menestyksestä kuuluu koko joukkueelle ja taustaryhmälle: Ludelle (Antti Luhta), Jannelle (Korhonen) maalivahtivalmentajana, Valtulle (Korhonen) joukkueenjohtajana ja Oskarille (Ervasti) joukkueen lääkärinä.
- Suuret kiitokset kaudesta omalta osaltanikin myös kaikille tukijoille ja aktiivisille kannattajillemme, Pasoja huomauttaa.